Blogimerkintöjä

Mitä ovat korot?

Lainaa heti tilille, tai pikalaina vaihtoehdot ovat nykyään hyvin yleisiä, kuten ovat kaikki muutkin lainat eri tarpeisiin. Kuitenkin kun lainataan rahaa, oli se sitten kulutusluottoa tai vaikka asuntolaina, takaisin maksettavan summan määrä riippuu koroista ja kaikista muista ylimääräisistä kuluista. Sama koskee säästöjä, joissa itse tienataan korkoa. Korkojen ymmärtäminen auttaa valmistumaan kaikkiin muutoksiin koroissa ja saamaan paremman käsityksen lainojen ja säästöjen toiminnasta. Korot on se kustannus, jota rahan lainaaminen tulee tullessaan ja se ilmaistaan usein vuosi korkona lainan todellisesta määrästä. Säästäjille puolestaan se on todellisuudessa se määrä, jota pankkisi tai muu säästön haltija maksaa sinulle, rahasi lainaamisesta. Myös se raha mitä tienaat säästöillä on korkoa, tässä tapauksessa sinun hyödyksesi. Suurin osa ihmisistä ei mieti tarpeeksi pitkälle esimerkiksi sitä, miten korkojen nouseminen vaikuttaisi kuukausittaisiin asuntolainan maksuihin. Valmistautumatta jättäminen voi aiheuttaa suuria ongelmia, joten tähän on perehdyttävä ja taloudellisesta tilanteesta, sekä tuloista, on pidettävä tiukasti kiinni.

Kun lainataan rahaa, pakataan alkuperäinen lainattu summa ja korot yhteen. Voit esimerkiksi lainata pankilta 1 000 €. Jos vuosittainen korko on 10 %, joudut maksamaan takaisin 1 000 € ja lisäksi 10 % koron, eli 100 €. Joten lopullinen summa lainan takaisinmaksusta tulee olemaan 1 100 €. Lisäksi tietenkin laitetaan päälle vielä mahdolliset kulut, joita lainan ottaminen ja tilin ylläpitäminen tuovat. Korkoihin vaikuttaa myös lainan luonne, lainaajan taloudellinen tilanne, lainan tarjoajan ehdot ja säännöt, sekä lainasopimus, jossa erityisesti korkoon vaikuttaa takaisinmaksu ajan pituus. Korot säätöistä toimivat taas hiukan toisella tavalla. Jos laitat säästö tilille 1 000 € ja vuosikorko on 2 %, saat lopulta 20 € korkoa, jolloin vuoden jälkeen tilillä on 1 020 €. Taaskin korko voi olla suurempi tai pienempi, riippuen talouden tilanteesta ja muista tekijöistä, tai jos summa tilillä muuttuu huomattavasti siitä, mille tämä korko oli suunniteltu.

Jokaisella maalla on omat säädöksensä sen mukaan, mitkä ovat korkojen rajat ja kuinka niitä määritellään. Laki rajaa siis pankkien toimintaa ja myös muutokset maailman ja kyseisen maan taloudellisessa tilanteessa vaikuttavat pankkeihin. Korot voivat vaihdella hiukan jatkuvalla syötöllä, mutta joskus niihin voi tulla suuriakin heittoja nopeasti. Jos vähimmäiskorko nousee suureksi, vaikuttaa se siihen kannattaako lainaa ottaa ja kuinka monella ihmisellä on siihen varaa. Tämä tosin koskee myös säästöjä, eli näissä tilanteissa kannattaa ottaa ilo irti pienestäkin säästön tuomasta voitosta. Kun lainaat rahaa, lainaajan tulee näyttää lainan todellinen vuosikorko. Se eroaa perinteisestä vuosikorosta siinä, että siihen on laskettu mukaan myös kaikki kulut, jotka automaattisesti liittyvät lainaan, esimerkiksi tilinhoitokulut. Todellisen vuosikoron tietäminen on äärettömän kätevää ja se antaa konkreettisen katselmuksen siihen, onko laina kannattava ja mikä on markkinatilanne.

*REKLAAMI

Säästöissä voidaan myös saada erilaisia korkoja, riippuen siitä minkälainen sopimus tehdään. Mitä pidempään säästetään ja mitä isommalla summalla, sitä enemmän siitä tietenkin hyödytään. Esimerkiksi säästämällä 1 000 €, ja valitsemalla 2 % korko, on ensimmäisen vuoden jälkeen tilillä 1 020 €. Toisena vuonna tilille lisätään taas 2 % korko, jolloin loppusummaksi jää 1 041 €. Näin jatkaen viidentenä vuonna tilillä on 1 105 €, eli 105 € voittoa. Tietenkään tämä ei erityisesti päätä hetkauta loppupeleissä, mutta se on kuitenkin hiukan käyttörahaa ja ylimääräisiä pennejä, minkä eteen ei ole tarvinnut kuin seisottaa rahaa tilillä.

Jotta korkoja ymmärretään kunnolla, täytyy olla käsitys myös tämän hetken tilanteesta. Tarkkailemalla markkinoita, kuuntelemalla uutisia ja kysymällä useammalta eri taholta markkinoiden ja korkojen suuntaa, saadaan arvokasta tietoa, jottei rahaa laiteta kiinni mihinkään sellaiseen, mikä tulee kustantamaan myöhemmin suuria häviöitä ottajalleen.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI