Blogimerkintöjä

12 kummallista tapaa tienata rahaa

Budjetin suunnitteleminen voi olla hyvin haastavaa silloin, kun tulot ja menot ovat hyvin lähellä toisiaan. Budjettia suunniteltaessa on hyvin tärkeää kirjata kaikki tulot ja menot ylös tarkasti – mukaan lukien ne kahden euron kahvit ja suklaapatukat. Joskus budjetti voi kuitenkin olla hyvin tiukalla.

Kun edessä on odottamaton kulu, sinulla on kolme vaihtoehtoa: säästää rahaa, tienata enemmän tai ottaa lainaa. Lainan hakeminen on nykyään tehty hyvin yksinkertaiseksi, ja voit jopa verrata pikalainaa tekstiviestillä. Näihin houkutuksiin ei kuitenkaan kannata langeta, vaan ennen lainan ottamista on hyvä kokeilla säästämistä ja tulojen lisäämistä.

Kun säästäminen on viety niin tiukalle kuin mahdollista, seuraavana on tulojen lisääminen. Jos olet kuitenkin jo kokopäiväisessä työssä, lisätienestien saaminen voi olla hyvin vaikeaa. Tässä artikkelissa esittelemme 12 uniikkia tapaa saada lisätienestejä ilman lisätyön ottamista oman päivätyön ohelle.

Ala ammattisyöjäksi

Jos rakastat ruokaa, tämä voi olla sinulle hyvä vaihtoehto. Youtube on täynnä videoita, joissa ammattisyöjät syövät uskomattomia määriä erilaisia ruokia. Nämä videon usein vetävät tuhansia, jos eivät jopa miljoonia katselukertoja.

Esimerkkinä on Matt Stonie, yhdysvaltalainen ammattisyömäri, joka syö uskomattomia määriä ruokia. Mattilla on miljoonia seuraajia ja katselukertoja videoillaan. Jos siis tunnet, että voit syödä paljon, tarvitset vain puhelimesi kameran ja Youtube-kanavan.

Sponsorit ja mainostajat maksavat rahaa tällaisista videoista sitten, kun olet saanut itsellesi tuhansia ja kymmeniä tuhansia seuraajia.

Vaihda tiesi rikkauksiin

Tämä on todella kummallinen tapa saada itselleen rikkauksia, mutta se voi hyvinkin toimia, jos olet kärsivällinen. Montrealista kotoisin oleva Kyle MacDonald vaihtoi klemmarinsa taloon. Hän aloitti vaihtamalla klemmarin kalakynään, jonka hän sitten vaihtoi ovennuppiin, joka vaihtui netissä leirihellaan ja niin edelleen. Huomaat varmasti, että joka kerran hän vaihtoi omistamansa esineen hieman arvokkaampaan tavaraan. Hän harrasti tätä vaihtoa noin vuoden verran, kunnes sai vaihdettua esineensä oikeaan taloon.

Anna ilmainen kirja

Kirjan ilmaisena antaminen kaikille vastaantulijoille harvoin tuottaa sinulle voittoa. Mutta jos omistat blogin tai nettisivun, ja lupaat ilmaisen kirjan jokaiselle, joka tulee sen nettisivultasi hakemaan, saat sivustollesi paljon kävijöitä. Kun sivulle tulee kävijöitä, voi alkaa saada mainostuloja sponsoreilta tai Google AdSenseltä. Kirjoita siis itse e-kirja, ja anna se ilmaiseksi sivustosi kävijöille!

Myy omia selfieitäsi

Netissä on monia eri sivustoja, jotka ostavat omia selfieitäsi. Ihan tavallisia, puhelimella otettuja ja hyvälaatuisia selfieitä. Näistä selfieistä saatetaan maksaa 5-20 euron väliltä per kuva. Näitä myytyjä selfieitä markkinointifirmat voivat käyttää esimerkiksi mainoksissa ja omilla nettisivuillaan. Jos siis otat monia selfieitä, laita ne myyntiin!

Suunnittele oma vessapaperisi

Ihmiset ostavat mitä kummallisinta tavaraa ja turhakkeita. Monet myyvät hassuja vessapapereita. Olemme esimerkiksi nähneet maastokuvioista vessapaperia, sekä vitseillä varustetun rullan. Jos sinulla on siis ideoita, niin suunnittele oma vessapaperisi ja laita verkkokauppa pystyyn. Saatat saada sievän tukun rahaa.

Myy hiuksiasi

Jostakin peruukitkin tehdään! Jos sinulla on pitkät ja hyväkuntoiset, värjäämättömät hiukset, voit myydä hiuksiasi. Ihan lyhyttä hiusta et kuitenkaan voi myydä, mutta jos sinulla on hiusta myytäväksi ainakin puolen metrin verran, voit hyvinkin saada rahaa. Hiuksia voi myydä tietyillä nettisivuilla, jotka ottavat vastaan hiuksia, tai ihan itse eBayssa. Olemme kuulleet naisesta, joka sai jopa 4000 USA:n dollaria hiuksistaan. Yleensä hinnat ovat kuitenkin alle sadan dollarin.

Pelaa videopelejä, joista voittaa rahaa

Kiitos teknologian ja älypuhelimien ja tablettien, voit ladata ilmaisia pelisovelluksia omaan laitteeseesi. Joistakin näistä sovelluksista voit ilmaiseksi pelaamalla voittaa rahaa. Tämä on kuitenkin harvinaista ja voittosummat voivat olla pieniä, mutta eipä se mitään ota, jos ei annakaan!

Ammattinukkuja

Jokin aikaa sitten hotelli Finn Helsingissä palkkasi ammattinukkujia testaamaan heidän huoneitaan. Tällainen pesti sopisi varmasti monille, joiden unenlahjat ovat vertaansa vailla. Tällaisia paikkoja tosin avautuu harvoin, mutta pidä silmäsi auki ja korvasi höröllä!

Ammattivislaaja

Sujuuko sinulta viheltäminen? Oletko kenties siinä poikkeuksellisen hyvä? Viheltämisestäkin voi näemmä saada rahaa. Whistling Tom on ammattivislaaja, joka viihdyttää ihmisiä niin lavalla, tapahtumissa, livenä kuin mainoksissakin. Jos siis vislaaminen sujuu, tästäkin voi ilmeisesti tehdä ammatin!

Krapulajeesaaja

Jokainen joskus kankkusessa ollut tietää, että krapulassa on hyvin ikävää lähteä hakemaan hampurilaista ja kokista, saati yrittää siivota juhlien jälkiä. Voit nyt laittaa bisneksen pystyyn krapulaisten jeesaajina. Eräs krapula-apulainen Yhdysvalloissa laskuttaa 20 dollaria per huonetoveri, ja hän siivoaa koko kämpän ja tuo mukanaan vielä ruokaa ja virvokkeita.

Tee eläimestäsi stara

Jos lemmikkisi on suloinen ja sinulla on silmää videoille ja valokuville, voit saada hyvinkin paljon rahaa ja sponsorisopimuksia pelkästään julkaisemalla erilaisia kuvia ja videoita Youtubessa ja Instagramissa. Kun rakennat sopivan seuraajakunnan itsellesi ja lemmikillesi, lemmikkisi voikin tuoda leivän pöytään!

*REKLAAMI

Myy huonekaluja

Vaikka et omistaisikaan huonekaluliikettä, voit silti myydä huonekaluja. Ota esimerkiksi vastaan huonekaluja ilmaiseksi, korjaa ne ja myy ne netissä haluamaasi hintaan. Tämä keikka sopii ihmisille, jotka ovat käteviä käsistään ja joilla on kotonaan tilaa korjata huonekaluja. Huonekaluja voi myydä esimerkiksi Facebookissa ja kirpputoreilla.

Täytä pehmoleluja

Pehmolelut tarvitsevat ikääntyessään hieman lisää täytettä. Jos siis olet kätevä käsistäsi neulan ja langan suhteen ja osaat täyttää pehmoleluja, tästä voi nousta pystyyn hyvinkin toimiva bisnes. Ota vastaan vanhoja pehmoleluja esimerkiksi Facebookin kautta, täytä lelut ja laskuta pieni summa työstäsi.

Myy kahvimukeja

Kahvimukien myynti esimerkiksi Etsyssä voi olla kannattavaa. Voit esimerkiksi ostaa valkoisia kahvimukeja ja maalata niitä, jos olet taitava käsistäsi ja taiteellista silmää löytyy. Ihmiset rakastavat mukeja, joissa on hauskoja tekstejä tai vitsejä. Ja kahviahan juodaan ympäri maailmaa ja monta kertaa päivässä, joten yleisöstä ja ostajista ei ainakaan pitäisi olla pulaa.

Tarjoa kummallisia tilauksia

Ihmiset tilaavat paljon asioita netistä. Kuukausittainen toimitus tai tilaus on uusi villitys, ja ihmiset ovat ottaneet siitä kaiken irti. Voit esimerkiksi tarjota kuukausittaisia tilauksia koirille: laita kokoon kuukausittainen paketti, jossa on herkkuja ja leluja ja laskuta siitä esimerkiksi 20-30 euroa. Se vie jonkin verran aikaa ja suunnittelua, mutta voi olla sen arvoista. Ihmiset rakastavat niitä!

Yhteenveto

Nykypäivänä tekniikka ja sosiaalinen media mahdollistavat huikeat rahantekomahdollisuudet. Olemme kuulleet hyvin kummallisista työpaikoista, kuten esimerkiksi oluenjuojasta, ammattilaishalaajasta, ammattimaisesta itkijästä ja niin edelleen. Oli siis taitosi kirjaimellisesti mikä hyvänsä, voit saada huikeat määrät rahaa, jos vain suunnittelet markkinoinnin oikein ja huolellisesti.

Oli tavoitteenasi sitten saada rahaa pienenä sivutulona tai vaikka aloittaa kokonaan oma yritys, muista, että kaikki on mahdollista. Markkina-alueet ovat sosiaalisen median ja internetin myötä kasvaneet globaaleiksi, joten mikään ei estä sinua.

Voit saada näppäriä lisätienestejä yllättävistäkin asioista, joten käytä mielikuvitustasi ja aloita bisnes!

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI