Blogimerkintöjä

4 käytännöllistä tapaa hyödyntää pikalaina

1. Muiden laskujen maksaminen

Pikalaina tai pikavippi heti tilille on mainio tapa niissä tilanteissa, joissa on erääntyviä muita laskuja, joita ei sillä hetkellä pystytä omista varoista kattamaan. Tällaisia ovat esimerkiksi tilanteet, joissa palkka on kulunut yllättäviin menoihin, joilta ei aina voi välttyä, ja seuraava palkka on tulossa muutaman päivän päästä, mutta valitettavasti liian myöhään että vältyttäisiin tämän hetken laskujen myöhstymiseltä ja tästä johtuvasta myöhästymismaksusta. Samalla vältytään maksuhäiriö merkinnöiltä, mitkä voivat vaikuttaa tulevaisuuteen erittäin paljon.

Usein myöhästymismaksut voivat kohota järjettömiin summiin, eli niihin joudutaan tuhlaamaan huomattavia summia rahaa turhaan. Jos talouden tilanne on muutenkin tiukka, ei tämä ole useinkaan toivottu vaihtoehto. Tilaamalla lainaa heti tilille, voidaan laskut maksaa ajallaan ja vaikka lainakin pitää toki maksaa takaisin, saadaan siihen usein hiukan enemmän maksuaikaa. Kun pikalaina maksetaan aikataulun mukaisesti lainaajalle takaisin, vältytään korkeilta koroilta ja taloudellinen tilanne tasaantuu taas uuden palkan tullessa tilille.

2. Hätätapaukset

Arjessa ei aina voida välttyä yllättäviltä menoilta ja hätätapauksilta, jotka voivat kaataa pienellä budjetilla selviävän talouden täysin. Pikavippi heti tilille antaa mahdollisuuden maksaa nämä yllättävät menot heti, koska raha on tilillä muutamassa tunnissa ja usein hyväksytyn laina päätöksen saaminen kestää vain muutamia minuutteja, mikäli summa ei ole kovin suuri, eikä hakijalla ole esimerkiksi maksuhäiriö merkintöjä rekisterissä. Tällaiset hätätapaukset voivat olla mitä vain, esimerkiksi palkan myöhästymisestä eläinlääkäri kustannuksiin. Kun rakas lemmikki joutuu onnettomuuteen, tai sairastuu äkillisesti, on apua saatava heti, eikä eläinlääkäreiltä usein heru maksuaikaa. Rahattoman on vaikea selvitä tilanteesta eikä rakasta perheenjäsentä voida tietenkään jättää kärsimään. Tämän takia on ehdottoman tärkeää saada nopeasti rahaa auttamaan selviämään tilanteesta.

3. Arjen helpottaminen

Arki voi joskus tuntua hyvin hankalalta ja kireällä oleva budjetti vaivaa monien päitä. Kolikkoja on ikävä pyöritellä, varsinkin jos tiedetään ettei tiukassa tilanteessa ole mahdollisuutta saada apua. Aina apua ei välttämättä edes tarvita, mutta tieto sen olemassa olosta on tarpeeksi rauhoittamaan mielen. Samalla saadaan myös helpotusta sellaisiin tilanteisiin, joissa esimerkiksi pankkiin on tullut toimintahäiriö, eikä yhdestä pankista, jossa rahat tietenkin ovat, saada mitään ulos. Näissä tilanteissa voidaan ottaa esimerkiksi kulutusluottoa, joka on siis lainaa mitä voidaan tarpeen mukaan hyödyntää. Tämä ei tarkoita että lainaa tarvitsee käyttää, vaan sitä, että se on erillisellä tilillä tallessa, siltä varalta että joskus syntyy tarve sen käyttämiseen. Pikavippi heti tilille on myös hyvä keino saada nopeasti rahaa toiseen pankkiin, mikä voidaan maksaa heti kun käyttöpankin palvelut toimivat taas. Näin henkäistään helpotuksesta ja arki jatkuu sulavasti tiukemmassakin tilanteessa.

*REKLAAMI

4. Hengähdystauko

Nykyään lähes jokainen on osana oravanpyörää, johon kuuluu pienet hetket vapaata aikaa ja suuri määrä aikaa työnteolle sekä asioiden järjestelemiselle. Tässä maailmassa jokainen tarvitsee joskus tauon ja tämän seikan laiminlyönti voi johtaa lähes katastrofaalisiin seurauksiin, missä päädytään burn out tilanteeseen ja pahaan masennukseen. Jos oma kärsivällisyys ja jaksaminen on täysin ääri rajoilla, on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään itseään ja ottamaan askel taaksepäin tutuista kuvioista. Pikalaina antaa mahdollisuuden vaikka pieneen irtiottoon, oli se sitten muutama tunti rakkaan harrastuksen parissa, bensojen maksaminen mökkireissua varten, tai vaikka kokonaisen loman kustantaminen. Vaikka tässä ei käytetä omaa rahaa rentoutumisen maksamiseen ja se tulee tietenkin korkoineen ja kuluineen maksaa takaisin, on se usein sen arvoista. Hyvin levänneillä ja täyteen ladatuilla akuilla päästään taas uudelleen työnteon makuun ihan eri asenteella ja pystytään helposti selviämään taas arjen haasteista.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI