Blogimerkintöjä

Edullisesti taatusti lämpimälle kesälomareissulle

Kevään tullen on aika alkaa miettiä tulevan kesän lomaohjelmaa. Suomen kesä on tietysti aina Suomen kesä, mutta tekisikö tänä vuonna mieli taattuun aurinkoon? Voit toki ottaa riskin ja odotella kesän edullisia äkkilähtötarjouksia, mutta liikoja ei tarvitse maksaa, vaikka varaisit matkasi jo nyt. Tässä vinkit edulliseen etelänlomaan!

Varaa nyt

Odottamalla viime hetken äkkilähtötarjouksia voit säästää, mutta aina ei varauksen viime tippaan jättäminen ole mahdollista. Ehkä teitä on kokonainen seurue, joka haluaa matkustaa samaan paikkaan, tai mielessäsi on jokin tietty kohde, johon ehdottomasti haluat mennä. Edullisten viime hetken tarjousten lisäksi matkasta voi säästää, mikäli varauksen tekeekin päinvastoin riittävän ajoissa. Useat matkanjärjestäjät antavat aikaisin liikkeellä oleville varaajille erityisalennusta, jolloin voit säästää suuriakin summia.

Matkustusaika

Heinäkuu on suomalaisten suosituin kesälomakuukausi, ja tämä voi myös näkyä matkojen hinnoissa. Jos voit matkustaa suurimman lomakauden ulkopuolella, voit saada matkasi edullisemmin. Useissa muissa Euroopan maissa vilkkain lomakausi on elokuu, mikä myös voi vaikuttaa lomakohteen hintatasoon, esimerkiksi hotellimajoituksen hinta voi olla elokuussa korkeampi kuin muulloin. Jos siis voit, niin matkusta jo kesäkuussa tai vasta syyskuun alussa koulujen kesälomien päätyttyä niin kotimaassa kuin Keski-Euroopassakin.

Myös muina vuodenaikoina kannattaa välttää koulujen loma-aikoina matkustamista, sillä silloin hinnat yleensä ovat korkeimmillaan.

Edullisin aika aurinkolomalle on sesongin aivan ensimmäisinä tai viimeisinä viikkoina, jolloin sää on suotuisa ja lomakohteen palvelut kohdillaan, mutta hinnat kuitenkin varsin kohtuulliset.

*REKLAAMI

Matkakohde

Jos tavoitteesi on vain päästä lämpimään ja aurinkoiseen kohteeseen eikä kaupungilla tai edes maalla ole niin väliä, kannattaa tutkia tarkoin myös vaihtoehdot perinteisille ja tutuksi tulleille rantalomakohteille. Matkatoimistot ottavat tyypillisesti joka vuosi valikoimiinsa uusia kohteita, jotka eivät ehkä ole vielä suomalaisille tuttuja, ja joiden hinta saattaa siis olla muita edullisempi.

Avainasia säästöbudjetilla matkailevan lomasuunnittelussa on valita edullisen hintatason kohdemaa. Kun maan yleinen hintataso on edullinen, on myös hotellimajoitus tyypillisesti edullinen, jolloin lomapaketin kokonaishintakin jää alemmaksi kuin kalliimman hintatason maassa.

Lomapaketin hinnan lisäksi kannattaa huomioida myös muut lomailusta aiheutuvat kulut. Jos aiot viettää lomasi vain hotellin uima-altaalla, ei paikallisella hintatasolla ehkä ole suurta merkitystä, mutta jos suunnittelet tekeväsi retkiä tai ehkä myös ostoksia, voit säästää huomattavasti valitsemalla hintatasoltaan edullisemman maan. Huomioi myös ruokailuista aiheutuvat kulut. Mikäli et halua ruoat ja juomat sisältävää all inclusive -pakettia, tulee sinulle matkojen ja majoituksen lisäksi kustannuksia ainakin myös päivittäisistä aterioista. Myös all inclusive -paketin hintoja kannattaa vertailla paikallisten ravintoloiden hintoihin, sillä lisäpalvelut ovat aina maksullisia, ja paketin hinnalla ehkä aterioisit mukavasti myös hotellin ulkopuolella. Ehkä myös haluat välillä tutustua paikallisiin ravintoloihin ja syödä muuallakin kuin vain hotellialueen omissa ravintoloissa. Tutustu siis kohdemaan hintatasoon niin kaupoissa kuin paikallisissa ravintoloissakin.

Paketti- vai omatoimimatka

Perinteiselle rantalomalle suunnattaessa voi matkatoimiston pakettimatka tulla edullisemmaksi kuin jos etsisit lennot ja majoituksen erikseen itse. Tätäkin vaihtoehtoa kannattaa kuitenkin miettiä. Esimerkiksi jos aiot matkustaa ystäväjoukon kanssa, voi kokonaisen huoneiston tai villan vuokraaminen tulla edullisemmaksi, kuin jos kaikki ottaisivat pakettimatkan hotelliin.

Samoin omatoiminen majoituksen etsiminen voi osoittautua edulliseksi, jos olet valmis tinkimään majoituksen tasosta. Esimerkiksi sohvasurffaus, hostellit tai vuokraaminen yksityisiltä vaikkapa airbnb:n kautta voi säästää sinulle jonkin verran rahaa.

Kannattaa myös huomioida, että pakettimatkojen kesto on tyypillisesti yksi tai useampi kokonainen viikko, ja niiden matkustuspäivä saattavat olla kiinteät. Jos olet aikatauluissasi joustavampi, voit löytää hyviä lentotarjouksia.

Kannattaa siis vertailla erilaisten lomavaihtoehtojen hintoja. Jos päädyt pakettimatkaan, kannattaa loman kokonaisbudjettia varten tarkistaa huolellisesti, mitä kaikkea pakettiin kuuluu, ja mistä kaikesta muusta sinulle voi aiheutua kustannuksia. Esimerkiksi on hyvä tarkistaa, kuuluvatko lentokenttäkuljetukset hintaan, ja jos eivät, niin mitä vaihtoehtoja sinulla on.

Huoneisto vai hotelli

Ulkona syöminen tekee yleensä suuren loven matkabudjettiin lomailit sitten missä tahansa. Jos et kuitenkaan halua syödä kaikkia aterioitasi ravintolassa, kannattaa harkita majoittumista hotellin sijasta esimerkiksi huoneistoon, jossa on mahdollisuus valmistaa itse ainakin osa aterioista.

Keittiö majapaikassa ei luonnollisestikaan tarkoita, että kaikki ruoat pitäisi tehdä itse ja nauttia lomakodissa, mutta jo pelkästään itse valmistetun aamiaisen nauttiminen voi tuoda jo huomattavan säästön. Samoin omassa keittiössä voi esimerkiksi valmistaa retkille mukaan eväät, ettei pienen nälän iskiessä tarvitse heti mennä ravintolaan tai kahvilaan. Usein retki ruokakauppaan on sitä paitsi hauska tapa tutustua paikallisten elämään ja kulttuuriin hiukan erilaisesta näkökulmasta.

Kaikkien yleisen lomaviihtyvyyden takaamiseksi kannattaa kuitenkin jo ennen lomallelähtöä sopia selvästi, kuka ruoan valmistuksesta vastaa ja miten keittiövuorot jaetaan, ettei kenenkään loma muutu yhtäkkiä keittiöpalvelukseksi, vaan kaikilla on mahdollisuus myös nauttia rennosta lomasta.

Pakkaa fiksusti

Vaikka aivan kaikkea ei ehkä kannatakaan kantaa lomalle mukaan kotimaasta, voi järkevällä pakkaamisella myös säästää rahaa. Jos esimerkiksi asut huoneistossa, voi olla hyvä ajatus ottaa mukaan annos tai kaksi pyykinpesupulveria, jolloin säästyt kokonaisen pakkauksen ostamiselta lomakohteessa.

On hyvä varmistaa etukäteen lomakohteen sääennuste ja varata matkalaukkuun vaatteita tämän mukaan, jotta ei paikanpäällä tarvitse tuhlata aikaa ja rahaa oikeanlaisen varustuksen hankkimiseen. Joskus lämpimissä kohteissa illat voivat korkeista päivälämpötiloista huolimatta tuntua melko viileiltä, joten ainakin ohuen pitkähihaisen neuleen tai huivin pakkaaminen mukaan voi olla viisasta. On myös hyvä miettiä, mitä lomallasi aiot tehdä. Rannalla loikoilemiseen tarvitset ainakin uimapuvun ja ehkä ohuen rantapyyhkeen, ja jos suunnitelmissasi taas on kierrellä lomakohdetta ahkerasti jalkaisin, muista pakata mukaan hyvät kävelykengät.

Hyvällä suunnittelulla voit ehkä onnistua vähentämään mukaan tarvittavan tavaran määrää ja ehkä jopa matkustaa pelkällä käsimatkatavaralla. Omatoimimatkailija voi säästää näin helposti useita kymmeniä euroja.

Suunnittele lomaohjelma

Mikäli loman pääaktiviteetteina ovat uinti ja auringonotto, on suunnitelma melko selvä. Tässäkin voit kuitenkin säästää. Voit esimerkiksi miettiä, haluatko maksaa rantatuolista, vai voisitko välillä mennä rannalle vain oman pyyhkeesi kanssa.

Usein matkanjärjestäjät järjestävät lomalaisille myös erilaisia lisämaksullisia päiväretkiä. Jotkut retkistä ovat varmasti mielenkiintoisia ja niille kannattaa ilman muuta osallistua, mutta voi myös olla hyvä selvittää, voisiko joihinkin kohteisiin mennä omatoimisesti edullisemmin. On myös täysin hyväksyttävää olla osallistumatta retkille ja laatia aivan oma lomaohjelmansa. Ehkä haluat vain kierrellä kaupungilla ja aistia tunnelmaa omin voimin, etkä tarvitse siihen opastettua kävelykierrosta. Matkakohteen kohdeoppaalta voi kysellä vinkkejä suosituista nähtävyyksistä tai aktiviteeteista, vaikka ei osallistuisikaan maksullisille retkille.

Paikallisiin kauppoihin ja toreihin tutustuminen on usein antoisaa ja mielenkiintoista, mutta säästömatkailijan kannattaa miettiä kahdesti osallistumista tällaisiin aktiviteetteihin, joissa kukkaro on koetuksella. Ennen retkelle osallistumista kannattaa ainakin muistuttaa itseään matkabudjetista.

Matkabudjetti

Etenkin säästömatkailijan, mutta myös muiden matkailijoiden kannattaa laatia itselleen enemmän tai vähemmän tarkka matkabudjetti, jossa huomioidaan matkustamisesta ja majoituksesta aiheutuvien kustannuksien lisäksi myös muut loman kulut ja päivittäinen käyttöraha. Kannattaa tutustua kohteen hintatasoon etukäteen, jotta budjetista tulisi mahdollisimman realistinen. Säästäväinen matkailija seuraa budjetin toteutumista päivittäin kuitti kuitilta, suurpiirteisempi luottaa summittaisempaan arvioon toteutuneista kuluista.

Etukäteen on myös hyvä miettiä, miten loma rahoitetaan. Loman voi tietysti rahoittaa säästöistä, mutta suomalaiset rahoittavat hankintojaan ja harrastuksiaan usein myös lainarahalla. Myös lomareissuja varten voi nyt saada halpaa kulutusluottoa, jolloin matkan kustannukset tasaantuvat pidemmälle aikavälille.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI