Blogimerkintöjä

Haluatko eroon veloistasi?

Velkaantuminen estää sinua käyttämästä rahojasi unelmiesi toteuttamiseen. Lisäksi se voi aiheuttaa paljon henkistä stressiä ja huolta sekä asettaa rajoitteita elämällesi. Velka ei kuitenkaan ole elinkautinen rangaistus, ja siitä eroon pääseminen tulisi olla korkealla tärkeysjärjestyksessäsi.

Velkojen pois maksaminen saattaa vaikuttaa ahdistavalta, ellei tiedä kuinka päästä alkuun. Mistä velasta kannattaa aloittaa? Kuinka kauan velkojen takaisinmaksu vie? Mistä sinun on luovuttava, jotta saisi velkasi maksettua?

Pohdi, kuinka päädyit ottamaan velkaa

On tärkeää tiedostaa, mikä ajattelutapa johti sinut tähän tilanteeseen. Silloin voit keskittyä noiden ajatusten ja tapojen muuttamiseen, jottet päädy toistamaan samaa kuviota. Listaa 3 – 5 tekijää, jotka saivat sinut ottamaan velkaa. Mieti, mitä olisit voinut tehdä sen sijaan. Tee suunnitelma, johon sisällytät muutokset tulevaisuuden varalle.

Monet päätyvät ottamaan velkaa liiallisen rahankäytön vuoksi, mutta tämä ei ehkä kuvaa sinun tilannettasi. Velkaantumisen syynä voi olla myös esimerkiksi yllättävä elämäntilanne, kuten pitkällinen sairaus tai avioero. Velkaantuminen tapahtuu hyvin helposti. Luottoyhtiöt myöntävät luottokortteja melkoisen helposti, jollei sinulla ole merkintää luottotiedoissasi. Verkosta voit löytää luottotiedottomalle lainaa tänään, mutta yleisesti ottaen merkinnällä on suuri vaikutus mahdollisuuteesi saada luottoa.

Velkaantumisen syiden tarkoituksena ei ole saada sinua syyttämään itseäsi – tai ketään toista – tähän tilanteeseen joutumisesta. Tarkoituksena on löytää velkaantumisen syyt, jotta voisit kehittää itsellesi erilaisen näkökulman rahankäyttöön ja tehdä velattoman tulevaisuuden mahdolliseksi. Opit myös, kuinka voit antaa omille lapsillesi vinkkejä viisaaseen rahankäyttöön.

Tee tarvittavia muutoksia rahankäyttösi suhteen

Sinulla voi olla monia hyviä syitä sille, miksi olet kuluttanut lainaksi ottamasi rahat. Kulutustottumuksesi aiheuttavat kuitenkin tarpeettomia hankaluuksia tulevaisuutesi rakentamiselle, ja siksi niitä on syytä muuttaa. Ensimmäinen askel on lopettaa turha kulutus, luoda henkilökohtainen budjetti ja aloittaa velan takaisinmaksu.

Käy läpi edellisen kuukauden kulutuksesi ja kirjaa ylös, mihin rahasi ovat menneet. Luo budjettiisi kategorioita, joiden alle listaat jokaisen yksittäisen hankinnan. Aloita asumiskustannuksista sekä säännöllisistä laskuista, kuten vakuutusmaksuista, sähkö- ja vesilaskuista sekä puhelinliittymäsopimuksestasi. Sen jälkeen listaa muut välttämättömät, mutta vaihtuvammat menot, kuten ruoka- ja vaatetuskustannukset. Listaa autoon ja vapaa-aikaan käyttämäsi rahat sekä muut hankinnat. Mikäli et pysty jäljittämään kaikkia menojasi, laita loput kulut sekalaisten menojen listaan. Pidä huolta siitä, että tästä lähtien säilytät kaikki kuitit. Näin sinun on helpompi seurata niitä.

Tarkasteltuasi sitä, mihin rahasi kuluvat, sinulla on mahdollisuus tehdä muutoksia rahankäyttöösi. Mikäli johonkin kategoriaan kuluu liikaa rahaa verrattuna muihin kategorioihin, mieti kuinka pystyisit säästämään. Mikäli esimerkiksi ruokaan menee yli neljännes kaikista tuloistasi, on syytä vähentää ruokamenojasi.

Yksi hyödyllinen sääntö budjetointiin on 50/ 30/ 20 -sääntö. Se merkitsee nettotulojesi jakautumista välttämättömien menojen, valitsemiesi menojen ja säästämisen välillä. Koeta rajata välttämättömät menot 50 prosenttiin tuloistasi. Voit valita korkeintaan 30 prosentin osuudella asioita, joita sinä pidät itsellesi tärkeinä, kuten vaate, vapaa-ajan tai matkustuskulut. Pyri siihen, että sijoitat tai säästät 20 prosenttia kaikista tuloistasi. Alkuun kannattaa suunnata tuo säästöön menevä osuus vähintään 1000 euron hätävarakassan kerryttämiseen, jotta saat budjettiisi joustavuutta. Näin ollen yllättävät tilanteet eivät pakota sinua ottamaan lisää velkaa.

Laske kuinka paljon sinulla on velkaa

Saattaa olla, ettet ole täysin selvillä nykyisestäsi velkojesi määrästä. Tee lista kaikista veloistasi, olipa kyse sitten opinto-, auto- tai muista lainoista, kulutusluotoista tai luottokorttisaldostasi. Kirjaa kunkin velan kohdalle summa, jonka olet vielä velkaa, sekä koron ja vähimmäismaksun suuruus. Käytä viimeisimpiä tietoja, jotka sinulla on saatavissasi.

Päätä, kuinka paljon pystyt maksamaan kuukausittain

Mikäli maksat nykyiselläsi vain vähimmäismaksun, velanmaksusi tulee viemään vuosia ja maksamaan sinulle suuren summan korkojen muodossa. Tutki budjettiasi ja laskelmoi, kuinka paljon pystyisit maksamaan kuukaudessa, jotta saisit velkasi maksettua pois nopeammin. Voi olla, että olet valmis nipistämään itsellesi tärkeistä hankinnoista tietyn ajanjakson ajan, jotta saisit maksettua velkoja pois vähän nopeammin. Tätä kutsutaan karsituksi budjetiksi, jonka tarkoituksena on tehostaa velanmaksua ainoastaan rajoitetun ajan.

Älä unohda sisällyttää välttämättömiin kuluihin menoja, jotka on maksettava esimerkiksi puolivuosittain tai kolmen kuukauden välein, jotta saat realistisen käsityksen mille summalle voit tehdä velanmaksusuunnitelman. Maksa ylimääräistä aina kun se sinulle on mahdollista. Mieti, kuinka saat vapautettua lisää varoja velanmaksuun. Onko sinulla kotona tavaroita, jotka voisit laittaa myyntiin vai olisiko sinun mahdollista hankkia lisää ansiotuloja?

Laadi maksusuunnitelma

Tämän ei tarvitse olla monimutkainen. Aseta velkasi tärkeysjärjestykseen joko koron suuruuden tai niiden aiheuttaman stressin mukaan. Valitse strategia, joka auttaa sinua pysymään motivoituneena. Voit esimerkiksi hakea yhdistelylainaa, jolla maksat velkasi pois. Näin ollen sinun ei tarvitse maksaa monia korkoja ja kuukausimaksuja, vaan ainoastaan yhdistelylainan maksut.

Vaihtoehtoisesti voit aloittaa velkojen maksun korkeampikorkoisista lainoista ja siirtyä vähitellen matalampikorkoisiin. Mikäli puolestaan joku velka aiheuttaa sinulle enemmän huolta kuin muut, voit aloittaa takaisinmaksun siitä. Näin turvaat oman mielenrauhasi ja saat pidettyä motivaatiotasi yllä.

Päätettyäsi mistä velasta aloitat keskitä suurempi samana pysyvä kuukausittainen summa tuon velan maksuun samalla kun maksat vähimmäismaksua muista veloista. Kun ensimmäinen velka on täysin maksettu, voit siirtyä seuraavaan. On hyvä kirjata suunnitelmaan, kuinka pitkän aikaa sinun tulee kutakin velkaa maksaa saadaksesi sen kokonaan maksetuksi pois.

*REKLAAMI

Suorita suunnittelemasi maksut kuukausittain

Säännöllisyys on avain velkojesi maksamiseen. Se voi viedä vuosia, mutta älä anna sen hälventää motivaatiotasi. Aseta itsellesi tiettyjä välitavoitteita, jotta voit seurata etenemistäsi. Muista juhlia saavutuksiasi, olipa se sitten 10 tai 20 prosenttia velan kokonaismäärästä tai yksittäisen velan maksu kokonaisuudessaan.

Älä ota uutta velkaa

Tämän prosessin aikana et voi käyttää luottokorttia. Muuten etenet yhden askeleen ja otat kaksi taaksepäin. Tämä heikentää motivaatiotasi ja tekee velkojesi maksamisesta miltei mahdotonta. Tuhoa luottokorttisi niin, ettet pysty käyttämään niitä edes verkko-ostoksiin.

Älä anna yllättävien tilanteiden saada sinua pois raiteiltasi

Voi olla, että äkillinen tilanne edellyttää sinulta hankintaa (esimerkiksi auton korjausta), jonka takia sinun on vähennettävä kuukausittain maksettavaa summaa parin kuukauden ajalta. Elämässä tulee vastaan yllätyksiä, mutta niistä selvittyäsi voit jatkaa maksusuunnitelmasi toteuttamista.

Pidä huolta itsestäsi

Velkaantuminen voi saattaa sinut toivottomuuden partaalle. Se vaikeuttaa haaveidesi toteuttamista ja rajoittaa päivittäistä elämääsi. Siksi on tärkeää, että päätät maksaa velkasi pois niin pian kuin mahdollista. Pidä kuitenkin huolta siitä, että maksusuunnitelmasi ei laita sinua liian tiukalle. Mikäli tarvitset apua sen laatimisessa, varaa aika paikkakuntasi talous- ja velkaneuvojalle. Tämä palvelu on maksutonta ja sen tarkoituksena on auttaa sinua vaikeuksiesi yli.

Huolehdi myös siitä, ettet laiminlyö itseäsi etkä läheisiäsi. Panosta sinulle tärkeisiin ihmissuhteisiin, keskustele tilanteestasi muiden kanssa ja tee asioita, joista nautit. Mikäli aloitit velanmaksun karsitulla budjetilla, muista palata normaaliin budjetointiin parin kuukauden päästä ja jättää siihen hieman varaa elämiselle.

On myös tärkeää tehdä päätös olla velkaantumatta uudelleen. Tee säästösuunnitelma velkojen maksusuunnitelman jatkoksi. Tähän voit kirjata taloudelliset tavoitteesi, jotka auttavat sinua toteuttamaan unelmasi. Säästäminen on aina edullisin vaihtoehto hankintojesi rahoittamiseksi. Mikäli tarvitset lisärahoitusta, punnitse maksukykysi tarkoin, ettet joutuisi velkakierteeseen uudelleen.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI