Blogimerkintöjä

Hyvää ruokaa edullisesti – sinkkutalouden säästövinkit

Yksinasujaa ei ruoanlaitto aina motivoi, yhdelle ihmiselle kokkaaminen tuntuu työläältä ja kalliiltakin, ja ravintolan kutsu on houkutteleva… Miten sinkkutaloudessa asuva voi säästää ruokamenoissa?

Opettele valmistamaan ruokaa

Itse tehty ruoka on halvempaa kuin ulkona syöminen. Itse tehty ruoka on myös edullisempaa, kuin kaupan valmisruoka-annokset, ja aivan varmasti maukkaampaa ja terveellisempää. Säästeliään sinkun kannattaakin nyt kaivaa esiin kouluaikojen köksän kirja tai mummolta valmistujaislahjaksi saatu keittokirja, ja opetella kokkaamaan. Jos ruoanlaitto tuntuu vaikealta, kannattaa kysyä jotakuta lähipiirin keittiövelhoa, kuten vaikkapa äitiä, auttamaan perusasioissa. Älä lannistu pienistä takaiskuista, sillä kukapa meistä ei olisi polttanut jotain ruokaa pohjaan. Harjoittelu tekee kotikokin.

Kun ruoanlaitto alkaa sujua, voit alkaa myös soveltaa reseptejä, ja korvata kalliita raaka-aineita halvemmilla. Ikkunalaudalla kasvattamillasi parilla ruukkuyrtillä saat myös helposti lisämakua keitoksiisi.

Ruoanlaittotaitoisena voit myös kutsua ystäviä illanviettoihin kotiisi sen sijaan, että menisitte aina ulos ravintolaan syömään. Voitte vaikka sopia, että sinä teet ruoan ja ystäväsi hoitavat juomapuolen ja tuovat jälkiruoan, tai voitte valmistaa illallisen yhdessä, yhdessä hankituista raaka-aineista. Ruoanlaitto yhdessä on myös mukava deitti-idea. Hyvää ruokaa hyvässä seurassa – ja edullisesti.

Osta isoja pakkauksia

Tämä on varmasti tuttu neuvo kaikille, jotka haluavat säästää ruokamenoissa. Kannattaa tutkia eri pakkauskokojen hintoja yksikköhintojen avulla, sillä suurimmat pakkaukset ovat usein kilohinnaltaan edullisimpia. Isossa perheessä suuret pakkaukset tulevat luonnollisesti nopeasti käytetyiksi, ja sitä kautta selvästi edullisemmaksi kuin pienemmät pakkaukset.

Sinkkutaloudessa elävän kannattaa kuitenkin huomata, että kalleinta ruokaa on aina se ruoka, joka jää syömättä. Sinkun on siis ennen suurien perunasäkkien ostamista hyvä miettiä, onko hänellä soveltuvia säilytystiloja kaikelle ostetulle ruoalle. Esimerkiksi kuivapasta säilyy hyvänä pitkään keittiön kaapissa, joten suursäkki todella puolustaa paikkaansa, mutta juurikin perunat voivat alkaa itää ja vihertää, jos niitä säilytetään liian pitkään väärin. Samoin jos pakastinta ei ole, ei tarjousjauhelihan hamstraaminen ehkä kannata. Tuotteesta riippuen pieni pussi voikin joskus tulla kokonaistaloudellisesti edullisemmaksi kalliimmasta kilohinnasta huolimatta.

Hanki kauden tuotteita

Ruokatarvikkeiden hinta seuraa tyypillisesti kunkin kasvin satokautta. Perunoiden hinta on melko vakaa ympäri vuoden, jos ei varhaisperunoiden aiheuttamaa hintapiikkiä lasketa, mutta esimerkiksi tomaattien ja paprikoiden hinta voi vaihdella suurestikin eri vuodenaikoina. Seuraa hintoja ja opettele käyttämään kauden kasviksia ja tuotteita, niin voit säästää pitkän pennin.

Myös itse poimien voi säästää. Käy kesällä itse metsässä tai itsepoimintatilalla poimimassa marjat ja myöhemmin syksyllä sienet pakkaseen koko talvea varten. Niin sanottu hortoilu eli villiyrttien käyttö ruoanlaitossa on sekin kasvava trendi. Voit siis hortoilun nimissä mennä hyvillä mielin läheiseen nokkospuskaan poimimaan itsellesi ilmaiset keittoainekset.

Ymmärrä erilaiset merkinnät ja ruoan säilyvyys

Ruokatarvikkeissa on aina joko parasta ennen – tai viimeinen käyttöpäivä -merkintä. On hyvä ymmärtää ero näiden kahden välillä. Viimeinen käyttöpäivä tarkoittaa viimeistä päivää, jolloin tuotetta saa myydä tai se on käytettävä myytäväksi tarkoitetun ruoan valmistuksessa. Parasta ennen -päiväys taas tarkoittaa sitä päivää, johon asti tuote säilyttää parhaat ominaisuutensa.

Kumpikaan näistä päivistä ei siis tarkoita, etteikö ruokaa saisi ja voisi syödä myös sen jälkeen. Kannattaa siis luottaa omiin aistihavaintoihinsa. Tutki ruoka-ainetta – onko värimuutoksia, onko haju muuttunut tai tuntuuko se esimerkiksi liian pehmeältä tai kovalta? Käytä tervettä järkeä arvioinnissa. Esimerkiksi jauhelihaa ei ehkä kannata käyttää enää päivää tai paria päiväyksen umpeuduttua, mutta kananmunat säilyvät mainiosti vielä viikkoja niihin merkityn päiväyksen umpeutumisen jälkeen. Voit siis aivan turvallisin mielin tarkistaa kaupassa ns. punaiset laput eli alennetut tuotteet, joiden päiväys on umpeutumassa, ja säästää näin rahaa.

Pakastin käyttöön

Jos sinulla on käytössäsi pakastin, ota se käyttöön. Hanki pakastusrasioita tai -pusseja ja tarroja, ja pakasta esimerkiksi jauheliha kertakäyttöön sopivissa annoksissa. Merkitse pakastusrasioihin selkeästi rasian sisältö ja päivämäärä. Muista, ettei pakastaminenkaan säilö ruokaa ikuisesti, ja käytä ruokatarvikkeet pakastimesta ikäjärjestyksessä. Esimerkiksi raaka jauheliha säilyy pakastimessa noin kolme kuukautta, ja viimekesäiset mansikatkin on hyvä käyttää ennen tämän vuoden sadonkorjuuta.

*REKLAAMI

Valmista suuria annoksia

On hyvä myös muistaa, että paistettu liha säilyy paremmin kuin raaka liha. Jos siis esimerkiksi ostit perhepakkauksen broilerisuikaleita alhaisella kilohinnalla, on parempi paistaa se kerralla kokonaan kuin että pitäisit avattua pakkausta jääkaapissa monta päivää, ja valmistaisit siitä itsellesi ruokaa vain tarpeen mukaan.

Koko kilon broileripakkauksen kerralla paistamisen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa, että sinun tarvitsisi syödä koko viikko samaa ruokaa. Sen sijaan suunnittele viikon ruokalista pääraaka-aineen ympärille, mutta niin, että saat pienellä työllä ja eri lisukkeilla vaihtelua annoksiisi. Esimerkiksi broilerisuikaleista voit tehdä niin broilerisalaattia kuin pastaakin ja miltä kuulostaisi sweet chili -kastikkeella maustettu kana stir fry? Ylimääräinen pasta bolognese taas taipuu kermalla ja juustoraasteella höystettynä seuraavan päivän lasagneteksi tai chilimaustetta lisäämällä texmex-tortilloiksi.

Isompien annosten valmistaminen kerralla auttaa sinua säästämään myös muulla tavoin. Voit nimittäin aina ottaa edellisen illan ruoanloput lounaaksi mukaan töihin, jolloin vältyt lähtemästä lounaalle ravintolaan tai kahvilaan.

Hyödynnä ruoantähteet

Älä heitä pientäkään ruokamäärää pois, vaan keksi luovia hyödyntämistapoja. Esimerkiksi epämääräiset perunamakkarakasvispaistosruoantähteet muuntuvat käden käänteessä herkulliseksi sinkun spesiaalimunakkaaksi, jonka vielä aateloit ripottamalla päälle juustoraastetta ja tuoretta basilikaa.

Suunnittele ruokalista

Ruokalistan suunnitteleminen koko viikoksi kerralla kannattaa monella tapaa. Voit suunnitella ruokalistan niin, että voit viikon mittaan käyttää samoja ruoka-aineita eri ruoissa, ja näin ostaa suurempia ja kilohinnaltaan edullisempia pakkauksia. Samoin kun teet ruokalistan perusteella ostoslistan ja käyt kaupassa vain kerran, säästyt monelta heräteostokselta verrattuna siihen, että kävisit kaupassa aina, kun on nälkä.

Ostoslistalle kannattaa lisätä myös erilaisia nopeita välipaloja, kuten leipää, hedelmiä ja jogurtteja, joilla voit taltuttaa suurimman nälän heti kotiin tullessa tai ennen uloslähtemistä. Näin et sorru suklaapatukoihin kotimatkalla tai kahvilaan heti kotioven sulkeuduttua.

Seuraa talousmenoja

Vaikka et toteuttaisikaan tiukkaa säästöbudjettia, kannattaa pitää ainakin summittaista kirjaa talousmenoista. Näin tiedät ainakin suurinpiirtein, kuinka paljon rahaa ruokaan kuukaudessa kuluu, ja kuinka paljon enemmän sitä pitäisi säästyä aiempaan verrattuna. Mitä tarkempaa budjettia pidät, sen paremmin tiedät, mihin rahasi katoavat. Säästötilin saldon kasvaminen on usein hyvä kannustin jatkamaan samalla tiellä.

Älä masennu takaiskuista

Ehkä juhlitte työkaverin syntymäpäivää lasillisella, ja päätittekin täysin suunnittelematta ja harkitsematta mennä syömään ja tanssimaan? Ei haittaa, kaikki sortuvat joskus, joten pienistä repsahduksista ei kannata masentua liikoja. Jos kuitenkin innostuitte liikaa ja maksun hetken koittaessa huomaat ylittäneesi budjettisi, tarkista mistä löydät parhaan pikavipin heti ja vaikka puhelimella, niin selviät tästäkin samantien. Jätä tämän jälkeen lipsahdus taaksesi ja palaa suunnitelmaasi.

Projektista elämäntavaksi

Usein tilapäisiksi tarkoitetut säästöprojektit muuttuvat riittävän pitkään jatkuttuaan pysyviksi elämänmuutoksiksi. Kun on tottunut hyvään ja terveelliseen kotiruokaan, voi rasvaisiin lounaspizzoihin palaaminen tuntua mahdottomalta, ja aiemmin ruokamenoihin kuluneelle rahallekin on ehkä löytynyt toinen, parempi sijoituskohde. Aina silloin tällöin voi kuitenkin olla hyvä käydä itsensä kanssa myös ruokamenoihin liittyvä kehityskeskustelu, ja varmistaa, että talous on pysynyt tasapainossa.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI