Blogimerkintöjä

Kuinka kallista on hankkia lapsi?

Moni haaveilee perheen perustamisesta, mutta rajoittava tekijä on usein tulotaso. Matalalla tulotasolla useamman kuin yhden lapsen hankkiminen voi tuntua suurelta sijoitukselta. Lapsia on kautta aikojen hankittu myös vähävaraisissa perheissä, mutta monina aikakausina perhe-elämää on leimannut kurjuus, ja ihmiset haluavat nykyisin parempaa jälkikasvulleen. Kuinka paljon lapsiin sitten oikeastaan menee rahaa?

Lapsen elättämisen hinta vatsassa majailevasta sikiöstä täysi-ikäiseksi on kasvanut viimeisten noin 10 vuoden aikaa jo noin 22 000 euroa. Vuonna 2007 Tilastokeskus ja Stakes arvioivat, että lapsi tulee maksamaan noin 106 000 euroa vanhemmilleen. Vuonna 2013 hinnaksi kuitenkin arvioitiin jo 128 000 euroa. Yleensä ensimmäinen vuosi on kallein, ja tämän jälkeen kulut pienenevät, kunnes lapsi tulee teini-ikään. Tämän jälkeen kulut ovat jälleen korkeammat, kunnes lapsi aikuistuu.

Mistä summa tulee?

Perheen perustamisen alkutaipaleella kuluja kertyy etenkin terveyden ja hygienian suhteen. Synnytys, ultraäänikuvat sekä äidin ja vauvan hygieniatarvikkeet nousevat satasiin. Hygieniatarvikkeiden suurimpiin eriin kuuluvat vaipat. Niissä voi säästää suosimalla kestovaippoja ja opettamalla pottaan pissaamista pienestä pitäen, mutta kertakäyttöisille vaipoille on yleensä aina joskus vähintäänkin satunnaista tarvetta.

Lisäksi kuluja kertyy muista vauvan ja vanhempien tarvikkeista kuten vaunuista, huonekaluista kuten sängystä, kantoliinoista, vauvan vaatteista äitiysvaatteista, leluista, ruokailutarvikkeista jne. Näihin voi vaikuttaa jonkun verran ostamalla käytettyinä tai kelpuuttamalla tuttavaperheiden ilmaisia vaatteita, mutta jonkin verran ostettavaa silti yleensä aina jää.

Lahjoihin ei välttämättä tule käytettyä paljoa rahaa lapsen ollessa pieni, sillä pienet lapset keksivät tekemistä helposti ilman kalliita lahjoja, mutta lahjoihin menevä rahasumma usein kasvaa lapsen varttuessa ja hänen tarpeidensa muuttuessa. Perustarvikkeiden kuten vaatteiden, ruoan ja majoituksen lisäksi lapsi tarvitsee muitakin asioita sopeutuakseen joukkoon ja pärjätäkseen.

Esimerkiksi teknologian ostaminen voi olla kallista, mutta nyky-yhteiskunnassa olennaista, ja harrastukset voivat kasvattaa hintaa valitusta harrastuksesta riippuen merkittävästikin.

Osuuspankki on myös tehnyt omia arvioitaan lapsen hankkimisen hinnasta. Näiden arvioiden mukaan asuminen on noin puolitoista kertaa kalliimpaa pikkulapsiperheille ja kaksi kertaa kalliimpaa teiniperheille. Arvioinnin lähtökohtana on nelihenkisten perheiden ja yksin asuvien työssäkäyvien aikuisten vertailu; Helsingissä yksin asuvan kuluiksi arvioidaan noin 770€ kuussa, joten puhutaan merkittävistä summista pienituloisille. Haja-asutusalueilla asuminen on huomattavasti halvempaa, ja pikkulapsiperheen arvellaan kuluttavan siihen noin 670€ kuussa. Ruokakulut jakautuvat lapsiperheillä epätasaisesti, sillä lomilla syödään enemmän. Ruokaa kuitenkin arvellaan kuluvan lapsiperheessä keskimäärin reilut 800 euroa kuussa ja teiniperheessä yli 1000 euroa. Myös harrastuksiin lapsiperheissä voi saada menemään jopa 10 kertaa enemmän rahaa yksinasuvaan verrattuna. Hinnoissa ei ole juuri eroja haja-asutusalueiden ja pääkaupunkiseudun välillä.

Pankin yleinen loppuarvio on, että lapsiperhe kuluttaa 1.9—3.4 kertaa enemmän rahaa verrattuna yksin asuvaan. Siinä ei kuitenkaan oleteta, että yksin asuvalla olisi autoa ja monia kodinkoneita, jotka katsotaan lapsiperheelle pakollisiksi, ja toisaalta lapsiperheen oletetaan omistavan auto myös pääkaupunkiseudulla.

*REKLAAMI

Mistä vanhemmat voivat säästää?

Lasta hankkiessa taloudellinen tilanne tulee punnita tarkkaan. Mikäli molemmat vanhemmat käyvät töissä ja tienaavat keskivertopalkkaa, on vanhempainvapaiden ja päivähoidon järjestäminen melko helppoa. Matalatuloisessa perheessä voi taloustilanne kuitenkin olla heikko. Lapsilisät eivät ole suuri lisä, äitiyslomalle jäädessä tulot tippuvat jonkin verran.

Rahaa kannattaa säästää jo ennen lapsen hankkimista, mutta joskus tämäkään ei pelasta rahaongelmilta. Säästäminen voi olla hankalaa etenkin alussa, mutta lapsen ensimmäisen vuoden jälkeen vanhemmat voivat tehdä töitä helpommin kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti. Remontin, lomamatkan, auton oston tai muun isomman kulun kohdalla myös kulutusluotto on kohtuullinen vaihtoehto.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI