Blogimerkintöjä

Maksa velat pois ja estä uuden velan syntyminen näillä vinkeillä!

Kiitos vuonna 2005 alkaneen pikavippikriisin, monilla suomalaisilla on tällä hetkellä paljon enemmän velkaa, kuin mitä he pystyvät maksamaan takaisin. Velkoja on pahimmissa tapauksissa kertynyt kymmeniä tuhansia euroa, ja joskus omat tulot eivät riitä näiden velkojen pois maksamiseen.

Joka kuukausi maksettavat lyhennykset laittavat paljon stressiä omaan talouteen. Lyhennykset voivat pahimmillaan olla jopa satasia elleivät tuhansia. Tällaisesta tilanteesta on vaikea enää omin avuin paeta, vaan sinun tulee alkaa miettiä keinoja, joilla velat saa maksettua kokonaan pois.

Jotkut onnekkaat ovat vielä kaiken hyvän lisäksi maksaneet pois kaikki velkansa, mutta ovat joutuneet velkakierteeseen uudestaa myöhemmässä vaiheessa. Tässä artikkelissa kerromme, kuinka pääset eroon veloistasi ja miten vältät velkaantumista uudestaan.

Näin pääset eroon veloistasi

Kaikista paras keino veloista pois pääsemiseen on ylimääräisen työn tekeminen ja säästäminen. Se ei kuitenkaan enää kaikissa tilanteissa ole mahdollista. Tällaisessa tilanteessa, kun työtä ei voi enää tehdä enempää ja säästääkään ei enää voi, kannattaa kääntyä Takuu-Säätiön, oman kunnan tai pankin puoleen.

1. Takuu-Säätiön takaama laina

Takuu-Säätiö voi taata velallisen lainat 34 000 euroon saakka pankista. Ei haittaa vaikka sinulla ei olisi enää luottotietoja tai ulosotto on meneillään. Voit näin yhdistää kaikki lainasi ja maksaa ne kerralla pois. Monen pienen lainan sijaan maksat siis vain yhtä isompaa lainaa. Tämä voi olla hyvin kätevä ratkaisu, sillä kuukausilyhennykset ja korot pienenevät huomattavasti.

2. Sosiaalinen luotto kunnalta

Jotkut kunnat voivat myöntää sosiaalista luottoa 5000-15 000 euroon asti. Tässäkään menetetyt luottotiedot tai ulosotto eivät ole esteenä. Voit pyytää tällaista lainaa kunnalta ja maksaa pois kaikki muut lainasi. Tämäkin on käytännössä vain lainojen yhdistelyä.

3. Yhdistelylaina pankista

Monet pankit ja netistä löydettävät lainantarjoajat tarjoavat yhdistelylainoja. Esimerkiksi alfalainaa.com auttaa sinua löytämään itsellesi sopivan yhdistelylainan. Näin säästät paljon sekä kuukausittaisissa kuluissa, myös hyvin suuriksi nousevissa koroissa.

4. Järjestele velkojan kanssa

Hyvä idea on myös olla yhteydessä velkojaan suoraan ja yrittää tehdä maksusopimus. Voit esimerkiksi pyytää pienempiä maksueriä, pidempää maksuaikaa tai lyhennysvapaita kuukausia. Monet velkojat ovat tämän suhteen joustavia ja auttavat mielellään, kunhan vain selität heille tilanteesi. Aina sopimus ei kuitenkaan onnistu, mikäli maksuaika venyisi aivan liian pitkäksi.

*REKLAAMI

5. Velkajärjestely käräjäoikeudelta

Kun kaikki muut keinot on todettu turhiksi, on aika kääntyä käräjäoikeuden puoleen. Kun olet kokeillut kaikkia yllä mainittuja vaihtoehtoja, voit tehdä hakemuksen velkajärjestelyyn. Tällaisessa tilanteessa maksaisit maksukykysi mukaan velkoja pois tietyn ajan verran (yleensä noin 2-5 vuotta), jonka jälkeen jäljellä olevat velat saa anteeksi.

Tämä ei ole velkojan kannalta lainkaan otollinen sopimus, sillä velkoja menettää näin vähintään osan saatavistaan. Velkojat saattavat siis vastustaa tätä järjestelyä, mutta loppujen lopuksi oikeus tekee lopullisen päätöksen.

Kun velat on maksettu

Kun velat on vihdoin ja viimein hoidettu kuntoon tavalla tai toisella, velkakierteeseen ei todellakaan halua joutua uudelleen. Kaikki joskus velkakierteessä olleet tietävät tasa tarkkaan, miltä velkakierteessä oleminen tuntuu ja kuinka suuren stressin se laittaa omaan talouteen. Kun velat on maksettu, on aika tehdä suunnitelmia tulevaisuuden varalle.

1. Avaa säästötili

Säästötilille tulisi säästää pahan päivän varalle rahaa. Esimerkiksi yllättäviä kuluja, kuten auton huoltoa, putkiremonttia tai lääkärin kuluja, varten. Mieti, millaisissa tilanteissa jouduit ottamaan lainaa ensimmäistä kertaa – juuri näitä tilanteita varten sinun tulisi säästää rahaa säästötilille. Säästötili auttaa varautumaan huomiseen. Taloudelliset yllätykset eivät nimittäin ole yllätyksiä ollenkaan, mikäli voit vain maksaa ne pois saman tien ja jatkaa elämääsi miettimättä niitä sen enempää.

2. Tee budjetti

Jos sinulla ei vielä tähän mennessä ole budjettia paikallaan, nyt on aika suunnitella se hyvin huolellisesti. Budjetin laatiminen ei ole niin aikaa vievää kuin voisi kuvitella, mutta se auttaa todellakin pitämään oman talouden järjestyksessä.

Aloita ensin kirjaamalla ylös kaikki omat tulosi. Kirjaa kaikki palkkatyöstä saatavat tulot, tuet, vuokratulot ja niin edelleen. Näistä tuloista sinun tulisi sitten miinustaa pois kaikki menosi. Tämä onkin monille yleensä se haastavin osio, sillä kaikkia omia menoja ei aina muista ja muutaman pienet menot saattavat jäädä budjetista paitsi.

Kannattaa siis säästää kaikki ostoksista saadut kuitit edelliseltä kuukaudelta ja perustaa seuraavassa kuussa tekemäsi budjetti näihin numeroihin. Kun budjetti on valmis, niin tiedät, missä kunnossa taloutesi on. Lisäksi voit hyvin tehdä säästöpäätöksiä nähdessäsi, kuinka paljon rahaa oikeasti käytät mihinkin. Muista päivittää budjettiasi joka kuukausi.

3. Anna jokaiselle eurolle tarkoitus

Warren Buffet, joka on yksi maailman kuuluisimmista miljardööreistä, sanoo, että jokaiselle eurolle (tai dollarille) pitäisi antaa tarkoitus. Kun osoitat jokaisen eurosi tiettyyn paikkaan, et voi käyttää enempää rahaa kuin mitä sinulla on. Samalla pidät huolen siitä, että kaikki laskut tulee varmasti maksettua pois.

4. Käytä käteistä

Käteisen käyttäminen auttaa hillitsemään kulutusta. Mikäli nimittäin käytät korttia kaikkiin maksuihisi, et huomaakaan, kuinka helposti rahaa oikeasti lähtee tililtäsi. Käteisestä on sen sijaan paljon vaikeampi päästää irti, joten kannattaa ottaa käteinen käyttöön, jos tuhlaaminen on paheesi.

5. Lue säästövinkkejä

Netti ja blogit ovat täynnä erilaisia säästövinkkejä. Voit esimerkiksi löytää vinkkejä siihen, kuinka kokkaat halvemmalla, matkustat edullisemmin tai kuinka saat pidettyä itsesi hyvin budjetissa. Kun säästät jokapäiväisistä asioista aina silloin, kun se vain on mahdollista, voit säästää pitkällä juoksulla hyvin pitkän pennin. Ja näitä säästettyjä varoja voi sitten laittaa säästötilille pahan päivän varalle.

Yhteenveto

Kun kaikki omat velat on vihdoin maksettu tavalla tai toisella pois, on tärkeää, ettet joudu samaan velkakierteeseen uudestaan. Tämä estetään vain sillä, että ennakoit talouttasi etkä toista omia virheitäsi. Mieti ensin, minkä takia jouduit ottamaan lainaa ylipäätään. Oliko kyseessä esimerkiksi auton huolto, remontti, lääkärin kulut tai matkat?

Sen sijaan, että joutuisit tähän samaan tilanteeseen uudelleen, ala säästää rahaa omalle säästötilille. Voit säästää esimerkiksi kuukausittain tai viikoittain. Laita tilille rahaa aina silloin tällöin. Voit jopa automatisoida säästösi niin halutessasi. Näin varmistat helposti, että taloudellisen yllätyksen sattuessa voit maksaa vain laskusi nopeasti pois, eikä sinun tarvitse huolehtia siitä tai miettiä sitä sen enempää.

Muista myös tehdä itsellesi yksityiskohtainen budjetti sekä päivittää sitä joka kuukausi tarpeen mukaan. Budjetti auttaa sinua hallitsemaan omaa talouttasi. Näin myös tiedät, minne kaikki rahasi oikeasti menevät. Voit siis tarvittaessa tehdä muutoksia rahan käyttöösi tai alkaa säästää tietyistä asioista.

Käytä käteistä, mikäli tuhlailevaisuus on heikkoutesi. Käteistä käyttämällä tuhlaat vähemmän, sillä käteisestä on paljon vaikeampi päästää irti kuin maksaa kortilla, jolloin et koskaan näe, kuinka paljon rahaa tuli oikeasti käytettyä.

Säästövinkkejä voi myös lukea netistä. Mikäli tarvitset apua velka-asioissa tai budjetin laatimisessa, voit olla yhteydessä Takuu-Säätiöön ja saat ilmaisen neuvonnan. Tämä auttaa sinua ottamaan askeleen oikeaan suuntaan.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI