Blogimerkintöjä

Mitä varten sinun pitäisi säästää?

Iso osa suomalaisista säästää. Valtaosalla säästäjistä on myös jokin tavoite, sillä säästäminen on aina helpompaa, kun on päämäärä, joka motivoi säästämispäätöksiä arjen keskellä. Osa ihmisistä säästää myös useita eri asioita varten. Voikin olla vaikea päättää, mikä on omassa elämässä kaikkein tärkein säästökohde, joka pitäisi priorisoida yli muiden. Säästämisestä on harvoin haittaa vaan päinvastoin – säästöt voivat olla hyödyksi monessa tilanteessa. Jos sinulla ei ole motivaatiota tai syytä säästää, tässä on muutama idea, jotka saattavat innostaa sinutkin kartuttamaan omaisuutta.

Yllättävät tilanteet

Moni aloittaa säästämisen kartuttamalla ns. hätäkassan, jossa on rahaa pahan päivän varalle. Tämä ikivanha ajatus sopii edelleen moderniin yhteiskuntaan, sillä vaikka vakuutukset ja yhteiskunta auttavat pärjäämään, joissakin tilanteissa säästöistä voi olla yllättävää hyötyä. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi sairastumiset, kodinkoneiden hajoamiset ja yllättävät perhetapahtumat.

Rahaa olisi hyvä olla ainakin muutama sata euroa, mutta mieluummin enemmänkin. Monet suosittelevat jopa parin kuukauden palkkojen säästämistä hätäkassaan. Summa riippuukin pitkälti perheesi koosta, asuinkustannuksistasi ja vakuutustesi omavastuista. Mitä suuremmat omavastuut, kalliimpi vuokra tai lainan lyhennys ja mitä isompi perhe, sitä enemmän rahaa kannattaa olla säästössä ”pahan päivän varalle”.

Unelmat

Haaveiletko maailman ympärysmatkasta, omasta yrityksestä, harvinaisesta autosta tai muuta kalliimmasta projektista tai hankinnasta? Säästämällä voit päästä tavoitteeseesi jonakin päivänä. Halvemman ulkomaan matkan tai hankinnan voi parhaimmillaan toteuttaa jopa vuoden järjestelmällisen säästämisen jälkeen, kun taas kalliimpia hankintoja varten voi tehdä parin vuoden säästösuunnitelman.

Omia unelmia varten säästäminen on järkevä syy säästää. Suurimmat unelmista, kuten oma yritys, merkityksellinen matka tai vastaava projekti voivat tuoda lisää sisältöä elämään, muuttaa elämän suunnan kokonaan ja tuoda jopa lisää vaurautta. Ne jättävät pitkäaikaisia muistoja ja opettavat uusia asioita elämästä.

Jotta saisit unelmista järkevän säästökohteen, laske paljonko niiden toteuttaminen tai edes alkuun pääseminen maksaisi. Jos haluat matkustaa, mieti päiväbudjetti valmiiksi ja tutki lentojen hintoja, ja jos taas haluat yrittäjäksi, tutki paljonko puitteet ja luvat maksaisivat alallasi. Tämä antaa osviittaa siitä, paljon sinun pitäisi säästää, ja voit alkaa laatia lukujen perusteella säästösuunnitelmaa.

Asunto

Yksi yleisimpiä säästökohteita lienee omistusasunto. Omistusasunto on kiinteää omaisuutta, joka tuo turvaa ja mahdollisuuksia. Halutessaan asunnon voi myydä ja saada rahaa käteen. Paras puoli lienee kuitenkin se, että asuntolaina maksetaan ennen pitkää pois, kun taas vuokraa voi maksaa elämänsä loppuun asti, eli omistusasunnossa asuminen on yleensä halvempaa kuin vuokralla asuminen – ellei käy huono onni, ja talo vaatii useita kalliita remontteja.

Harva ostaa asunnon kokonaan omilla rahoillaan, eli sinun ei välttämättä tarvitse säästää unelma-asuntosi hintaa kokonaisuudessaan – eikä tämä välttämättä olisi järkevääkään, mikäli säästäessäsi joudut asumaan vuokralla. Pankki vaatii yleensä maksamaan 10—15 % asunnon hinnasta itse ja antaa loput lainana. Mikäli sinulla on muitakin haaveita, voit ostaa hieman maksukykyäsi halvemman asunnon, jolloin rahaa jää käyttöösi enemmän ja saat lainasi maksettua takaisin nopeammin.

Omistusasunnon voi myös laittaa vuokralle. Asuntosijoittaminen on suosittu sijoittamisen muoto. Vaikka et haluaisikaan ryhtyä sijoittajaksi, tämä vaihtoehto on hyvä pitää mielessä siltä varalta, että harkitset joskus asunnosta muuttamista tai vaikka pitkälle matkalle lähtöä.

Lapset

Lasten hankkiminen on aina iso askel, ja yhteiskunnan muutosten myötä lapset tarvitsevat vanhempiensa turvaa ja apua. Milleniaalit ovat ensimmäinen sukupolvi, jonka uskotaan olevan köyhempiä ja lyhytikäisempiä kuin vanhempiensa, joten kaikki vanhempien apu tulee tarpeeseen, jotta lapset selviytyvät tulevaisuuden maailmassa, jossa hyvinvointiyhteiskunta ei ole itsestäänselvyys. Ja vaikka yhteiskunnassa kaikki olisikin melko hyvin, säästöt auttavat lasta tulevaisuudessa opiskeluissa, oman perheen perustamisessa ja asunnon ostamisessa. Pienetkin säästöt auttavat kalliimmissa kustannuksissa, kuten ajokortin hankkimisessa, vaihto-oppilasvuoden maksamisessa tai mopon ostossa.

Lapsia varten voi säästää jo ennen lasten syntymistä, mutta viimeistään lasten syntymisen jälkeen voi aloittaa säästämään. Mitä aikaisemmin aloittaa, sitä parempi. Tällöin voi päästä isoihinkin tavoitesummiin pienillä määrillä. Säästämällä 15 euroa kuussa aina siihen asti, kunnes lapsi on täysi-ikäinen, rahoilla voi maksaa jo ajokortin ja ylimääräistäkin.

Omille lapsille säästäessä kannattaa ottaa huomioon, että alle 20-vuotias nuori ei välttämättä vielä tiedä, mitä tahtoo tehdä elämällään. Voikin olla viisasta antaa hänelle vain pieni osa säästetyistä rahoista joko täysi-ikäisyyden tai valmistumisen aikaan, ja jatkaa säästämistä esimerkiksi siihen asti, että lapsi on 25-vuotias. Tällöin hänellä saattaa jo olla parempia ideoita rahan käyttöön. Hätäkassa voi myös olla hyvä hätäkassa nuorelle, sillä nuorien maksuvaikeudet ovat yleistyneet. On myös mahdollista ottaa pikalainaa heti ongelmatilanteessa, mutta se edellyttää jonkin verran taloudellista järjestelykykyä.

Eläke

Eläkesäästämistä suositellaan kaikille, sillä eläkelainsäädännön muuttuessa ei ole varmaa, saako tulevaisuudessa yhtä hyvää eläkettä kuin nykyisin, ja missä iässä eläkettä on mahdollista nostaa. Kun on säästänyt eläkettä varten, voi eläkkeen jopa aloittaa aikaisemmin – esimerkiksi samaan aikaan puolison kanssa – kuin lain määräämä eläkeikä edellyttää.

Eläkesäästämistä tehdään monella tapaa. Valtaosa aloittaa vasta yli 40-vuotiaana, mutta mitä nuorempana aloittaa, sitä helpompaa tavoitteisiin pääseminen on. Nuorena aloittaessa kannatta kuitenkin muistaa, että jos säästää säästötilille, raha menettää siellä arvoaan ajan kuluessa. Järkevämpi tapa säästää on esimerkiksi rahastosäästäminen. Monet käyttävät myös virallisia eläkesäästöjärjestelmiä, mutta niiden suosio on laskenut viime vuosina. Tämä johtuu siitä, että ne ovat lainsäädännöstä riippuvaisia eikä rahoja saa nostaa milloin tahansa, vaan on odotettava lain määräämää eläkeikää. Rahastosäästämisen kanssa tätä ongelmaa ei ole.

*REKLAAMI

Sijoittaminen

Useat suomalaiset ovat myös innostuneet sijoittamisesta ja säästävät rahaa sitä varten. Sijoittaminen on eräänlaista säästämistä, kun sen tekee kunnolla, sillä sijoitusten arvo yleisesti ottaen nousee ajan myötä. Edellytyksenä on kuitenkin, että sijoitukset on hajautettu riittävästi. Säästämällä vain muutamia kymmeniä euroja kuukaudessa voi päästä alkuun sijoittamisessa. Sijoittamalla tienattuja rahoja voi puolestaan käyttää muihin säästöprojekteihin.

Sijoittamista on monenlaista, joten kannattaa tutustua aiheeseen kunnolla. Alkuun voi päästä hyvinkin vähällä esimerkiksi rahastosäästämisessä. Tarkista sijoittamisen kulut ja odotettu tuotto ennen päätöksen tekoa. Kannattaa aloittaa vähäisen riskin sijoittamisesta, mikäli aihealue ei ole ennestään tuttu. Esimerkiksi lyhyen aikavälin osakesijoittaminen on riskialttiimpaa, vaikka siitä voi saada nopeita ja suuriakin voittoja. Tee sijoitussuunnitelma ja pysy siinä.

Arkea helpottavat hankinnat

Moni suomalainen säästää myös esimerkiksi autoa, remonttia tai muuta isompaa hankintaa varten. Tällaiset projektit voi toki myös rahoittaa lainarahalla etenkin asian ollessa kiireinen, mutta säästöt auttavat selviämään hankinnoista hieman halvemmalla – lainojen korot maksavat kuitenkin aina. Voit esimerkiksi maksaa puolet remontista tai autosta omalla rahallasi ja puolet lainarahalla, jolloin lainasta selviää nopeammin ja halvemmalla. Tämä myös mahdollistaa hankintojen tekemisen nopeammin, sillä säästämiseen menee aina aikaa.

Onko kotonasi tarvetta autolle, lisätilalle, varastolle, terassille, uusille kodinkoneille tai muulle isolle hankinnalle? Jos tarvetta alkaa olla tai uskot että hankinta on parin vuoden kuluttua edessä, kannattaa aloittaa säästäminen ajoissa, jotta saa siitä kaikki hyödyt irti. Laina maksaa aina, kun taas säästäminen on ilmaista.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI