Blogimerkintöjä

Miten ovat kulutusluoton edut?

Pikalaina ja pikavippi heti tilille ratkaisut ovat yleistyneet hurjaa vauhtia ja summat vaihtelevat kymmenistä euroista jopa tuhansiin euroihin. Kun puhutaan yli sadan euron lainoista, käytetään yleensä termiä kulutusluotto. Eniten tällaisia lainaa heti tilille ratkaisua käytetään taloudellisissa hätä tilanteissa, joissa on pakko saada rahaa mahdollisimman nopeasti omalle tilille. Ennen lyhytaikaisen lainan ottamista kannattaa kuitenkin miettiä, mitkä ovat kulutusluoton edut.

  1. Kulutusluotto ja pikalaina on nopea tapa saada käteistä varsinkin yllättävien menojen tai hätä tilanteiden sattuessa. Esimerkiksi auton hajotessa, vuokrarahan jäädessä hiukan vajaaksi, tai vaikka eläinlääkärin tullessa yllättäen ajankohtaisesti, kulutusluotto voi antaa kaiken tarvittavat rahan, usein jopa minuuteissa tai vain tunneissa.
  2. Pikavippi heti tilille on mahdollisuus myös sellaisille henkilöille, joilla ei ole luottotietoja tai erityisen suurta tulotasoa. Kulutusluottoon ja muihin isompiin lainoihin on myös mahdollisuus päästä käsiksi, varsinkin jos hakijalla on mahdollisuus antaa joku takaus, mikä tarkoittaa ettei lainan antajalla ole pelkoa siitä, etteikö lainattu summa saataisi takaisin.
  3. Kulutusluotolla voidaan myös säästää rahaa. Ottamalla lyhytaikainen laina, voidaan kattaa sellaisia laskuja ja menoja, joihin muuten lähtisi pyörimään korko. Koska korkojen maksaminen ei tietenkään ole kenellekään kannattavaa, on tämä lisämeno saatu hoidettua lainalla. Laina tulee kuitenkin maksaa sovitun mukaisessa ajassa pois, tai siihen puolestaan alkaa kertymään korkoja ja myöhästymismaksuja.
  4. Pikalaina ja kulutusluotto voi myös pelastaa sellaiselta tilanteelta, jossa voisi pahimmillaan tulla maksumerkintä. Jos lasku on uhkaavasti menossa perintään eikä sitä pystytä mitenkään maksamaan, voidaan kulutusluotolla kustantaa se ja myöhemmin miettiä kulutusluoton maksamista. Näin merkintää ei tule ja luottotiedot pysyvät kunnossa.
  5. Pikalainoilla saadaan myös itsenäisyyttä. Varsinkin kun ollaan vasta nuoria ja harjoitellaan taloudellisen tilanteen hallussa pitoa, voi eteen tulla tilanteita joissa rahaa ei aina ole tarpeeksi kattamaan kaikkia menoja. Käyttämällä kulutusluottoa ja saamalla lainaa heti tilille, voidaan selvitä arjesta ilman että rahaa täytyy pyytää vanhemmilta, perheeltä tai kavereilta.
  6. Hakeminen on helppoa. Kun kulutusluottoa tai pikavippiä lähdetään hakemaan, saadaan usein lainapäätös aivan hetkessä ja koko prosessi vie hakijalta parhaimmilaan vain muutamia minuutteja. Kaikki onnistuu kännykältä tai tietokoneelta käsin, eikä tarvitse kuin etsiä itselle mieluinen lainanantaja. Kilpailuttamalla saadaan tietää mikä paikka tarjoaa parhaat ehdot juuri sellaiselle lainalle, mikä sopii omalle kohdalle. Tämän jälkeen sähköinen hakemus lähtee nappia painamalla, eikä tarvitse odottaa kuin hetki.

Täytyy kuitenkin muistaa että pikalainat ovat tarkoitettu maksettavaksi takaisin lyhyessä ajassa, eli usein seuraavan kuukauden, tai pahimmillaan viikkojen, aikana. Tietenkin jokaiseen lainaan liittyy omat kustannuksensa, jollei kyseessä ole erityinen koroton laina, ja onkin oltava tarkkoja ettei maksut myöhästy, sillä muuten niiden kustannukset nousevat äärettömän korkealle. Pahimmillaan maksut myöhästymisestä voivat tuplata sen summan, joka lainattiin, tai mennä jopa sen ylitse.

Joten järki käteen kuten jokaisessa lainassa, jolloin rahasta on hyötyä ja se täyttää sen tarkoituksen, mihin se on otettu, eikä aiheuta lisää ongelmia. Kukaan ei välttämättä halua ottaa lainaa, mutta se on yksinkertaisesti lähes välttämätöntä tietyissä tilanteissa ja kulutusluotto sisältääkin sellaisia etuja, mitä ei monet muut lainat pysty antamaan. Kannattaakin tutustua asiaan perin pohjin, jotta tiedetään mihin ryhdytään ja pystytään löytämään itselle parhaiten sopivat lainat, tietenkin mahdollisimman hyvillä ehdoilla. Muista kuitenkin kun hätä yllättää, on kulutusluotto useimmiten varteen otettava vaihtoehto.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI