Blogimerkintöjä

Onko mahdollista säästää 50% tuloista?

Säästämällä puolet tuloista voi säästää rahaa ennennäkemättömän nopeasti – ja jos sinulla on vakuudeton laina, tämä voi olla jopa paras tapa maksaa se takaisin. Ajatus on houkutteleva mutta myös radikaali, ja epäilyttäisi varmasti säästeliäintäkin penninvenyttäjää. Silti välillä kuulee tarinoita ihmisistä, jotka ovat onnistuneet säästämään puolet nettotuloistaan. Voisiko kuka tahansa yltää samaan saavutukseen?

Pariskunnilla on helpompaa

Koska pariskunnilla tulonlähteitä on useimmiten kaksi, on helpompaa säästää yhden puolison tulot – esimerkiksi vähemmän tienaavan puolison tulot – ja maksaa kaikki menot toisen puolison tuloilla. Jos pariskunnalla on vain yksi tulonlähde, voi 50%:n säästäminen olla liki mahdotonta, ellei saatu tulo ole riittävän suuri ja elämäntyyli erittäin vaatimaton.

Tulojen säästäminen tällä tavoin tarjoaa pariskunnalle myös mahdollisuuden kokeilla, olisiko toisen puolison mahdollista jäädä pois töistä joko väliaikaisesti tai pysyvästi esimerkiksi opiskelemaan tai lapsia hoitamaan. Tällöin turvana voisivat olla myös mahdollisesti kokeilun aikana toisen puolison tuloista säästetyt rahat.

*REKLAAMI

Pienituloiselta suoritus ei välttämättä onnistu

Jos tulot ovat alle 15 000 vuodessa ja asuu yksin pääkaupunkiseudulla, voi olla lähes mahdotonta säästää 50% tuloista, etenkin jos maksaa vuokraa tai asuntolainan vastiketta. Tällöin pitäisi melkein yrittää saada ylitöitä tai sivutoiminen työ, josta saadut tulot voi ainakin laittaa säästöön. Sivutoiminen työ voi edesauttaa säästämistä muutenkin; ei jää aikaa käyttää rahaa esimerkiksi ulkona syömiseen tai nettikaupoissa shoppailuun.

Mitä suuremmat tulot ovat, sitä helpompaa onkin säästä puolet tuloista. Moni saattaa myös pyytää palkankorostusta, ja sen saatuaan laittaa joka kuukausi korotuksen verran rahaa syrjään – tämä voi toimia pienituloisellekin, vaikkei olekaan yhtä nopea tapa säästää kuin 50%.

Suunnittelu ratkaisee

Säästämisessä olennaista on aina talouden tarkka seuraaminen ja suunnittelu. Ulkona syöminen, noutoruoka, taksiajelut, heräteostokset ja muut kalliit, ei-elintärkeät kulut leikataan ensimmäisenä. Lisäksi rahaa voi säästää hyödyntämällä tarjouksia, vaihtamalla ruoka-ainekset halvempiin ja suosimalla kävelyä ja pyöräilyä autoilun ja julkisten sijaan. Myös harrastukset voi usein vaihtaa halvempiin; kallis treeniohjelma ei välttämättä tarjoa monia lisäetuja halvempaan verrattuna.

Budjetissa pysymistä voi edesauttaa siirtämällä rahat säästöön heti palkan tulemisen jälkeen, jolloin houkutus käyttää ne on pienempi. Voit myös nostaa käteistä ”viikkorahaksi” ruokaan ja muihin tarpeellisiin kuluihin ja jättää kortin kotiin, jolloin kynnys ylittää budjetti on pienempi. Käytännössä budjetin toteuttaminen onkin usein vaikeampaa kuin paperilla. On mietittävä jokaisen ostoksen kohdalla, tarvitaanko sitä todella ja mitä siitä säästetyillä rahoilla voi tehdä.

Kannattaa pyrkiä jättämään hieman viihdekassaa sen sijaan, että säästäisi kaiken mahdollisen. Kun tietää, että on mahdollisuus käyttää rahaa johonkin mukavaan, on budjetissa helpompi pysyä eikä myöskään syrjäydy. Syrjäytyminen on helppoa, jos on ankaralla säästökuurilla eikä voi lähteä mukaan, kun työkaverit lähtevät viikoittaiselle lounaalle tai parhaalla kaverillasi on polttarit. Onkin pidettävä mielessä, että raha on myös elämistä varten.

Joka kuukausi voi tulla eteen kalliita tilaisuuksia, joihin houkuttaa tarttua ja jotka vaikuttavat ainutlaatuisilta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että joka kuukausi ei voi tehdä poikkeusta, sillä tuolloin säästöä ei tapahdu. Kulutuksen suhteen on vedettävä selvät rajat. Poikkeuksen voi järjestää toisella tapaa; jos säästät tuloistasi 50% koko vuoden, mutta joulukuussa ja kesälomalla otat koko palkkasi käyttöön, jotta voi ostaa perheellesi lahjoja tai pääset vaikka hieman kauemmas reissuun. Pari kuukautta vuodessa ilman säästöä voivat olla palkitsevia, mutta on palkitsevaa huomata kaikki säästöt, jotka vuoden aikana ovat syntyneet.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI