Blogimerkintöjä

Paluu kouluun – näin säästät kouluarjessa!

Onneksi Suomessa koulunkäynti ei maksa latiakaan. Tai ainakaan peruskoulussa käyminen ei maksa, ja jatko-opinnotkin voi suorittaa yleensä maksamatta rahaa koululle ollenkaan. Se ei silti tarkoita, että koulunkäynti olisi kokonaan ilmaista. Usein nimittäin koululaiset tarvitsevat repun, penaalin, kyniä, vihkoja, kontaktipaperia kirjojen päällystämiseen ja uusi bussilippukin täytyy ehkä ostaa koululaiselle. Monet hankkivat myös uusia kouluvaatteita ja kenkiä.

Kun nämä syksyn kulut yllättävät monet vanhemmat, lainaa on helppo hakea netistä ja voit verrata pikalainaa ilman kuluja yöllä ja päivällä. Pienen lainan hakeminen sujuu nykyään vaivattomasti netistä. Sinun tulee vain syöttää kaikki vaaditut tiedot kenttiin mihin vuorokauden aikaan tahansa, et tarvitse takaajia etkä vakuuksia ja lainapäätöksen saat muutamassa minuutissa. Rahatkin ovat usein tilillä jo muutamassa minuutissa, tai vähintään seuraavana aamuna.

Lainaa ei kuitenkaan kannata ihan ensimmäisenä lähteä hakemaan. Kannattaa sen sijaan kokeilla helppoja ja mukavia säästövinkkejä, joiden avulla ostat omalle koululaiselle (tai itsellesi), uudet koulutavarat ja vaatteet laittamatta talouttasi kuralle. Lainan ottaminen on nimittäin aina suuri vastuu, sillä ne tulee maksaa takaisin korkoineen ja kuluineen. Sen sijaan, että hakisit lainaa, kokeile alla luettelemiamme vinkkejä rahan säästämiseen!

Reppuostoksille tavarataloihin

 Reppua kannattaa aina käyttää niin pitkään, kuin se vain koululaisen selkään sopii ja se kestää ehjänä. Tämä on aina hyvä ja helppo tapa säästää ostoksista. Reput kestävät nimittäin usein vuosikausia. Joskus kuitenkin on uuden repun ostamisen paikka. Tällöin kannattaa kokeilla seuraavaa.

Käy tavarataloissa reppuostoksilla. Tavarataloissa reppujen ostaminen on yleensä hieman halvempi prosessi. Sieltä voi myös löytyä hyvin alhaisella hinnalla saatavia reppuja. Toinen hyvä keino on katsella reppuja netistä, esimerkiksi Amazonista tai Ebaysta. Netistä tilaamalla saatat säästää rahaa kunnolla, ja silti saada itsellesi tilattua hienon ja kestävän laaturepun. Muista, että ei kannata ostaa halvalla tehtyä ja heppoista reppua, sillä ne eivät kestä painavien kirjojen painoa.

Kolmas hyvä idea, jos vain mahdollista, on odottaa pari viikkoa koulun alkamisen jälkeen. Tällöin reput menevät nimittäin alennukseen. Jos siis vanhaa reppua kehtaa pitää vielä pari viikkoa koulussa uudella luokalla, voit saada ostettua hyvin kohtuuhintaisen hienon repun.

Penaaleita ja kyniä netistä

 Penaalit, laskimet, klemmarit, viivottimet, terottimet ja kynät kannattaa tilata ehdottomasti netistä. Netistä tilaamalla saat hyvin alhaisella hinnalla tilattua yleensä sekä penaalin että kyniä yhdessä. Ja jos niitä ei saa tilattua yhdessä paketissa, niin samalta sivulta, kuten Amazonista, voit saada molemmat. Voit tilata ajattoman penaalin, jota käyttää pari vuotta helposti putkeen. Mikäli tilaat yhdellä kerralla hyvän määrän kyniä, saat ne todennäköisesti halvemmalla, eikä sinun tarvitse tilata ihan heti niitä lisää.

Netissä on myös hyvin paljon erilaisia toimistotarvikkeisiin erikoistuneita kauppoja. Näistä nettikaupoista voit tilata hyvällä hinnalla kyniä, penaaleita, paperiklippejä, vihkoja, viivoittimia, terottajia ja muuta tarpeellista koulutavaraa. Muista myös, että yläasteella oppilas tarvitsee myös laskimen ja harpin.

Kouluvaatteet edullisesti

 Uudelle luokalle uuteen vuoteen on mukava lähteä uusilla vaatteilla. Monet koululaiset haluavat muutamia paitoja tai uudet housut uudelle luokalle lähtiessä. Tässä vaiheessa kannattaa kalastella tavaratalojen alennusmyyntikoreja. Ja parhaimmassa tapauksessa odotat viikon tai pari koulun alkamisen jälkeen, jolloin lasten vaatteiden, reppujen ja kenkien hinnat ovat hieman laskeneet.

Kenkiä kannattaa myös ensin metsästää alekoreista. Niissä on usein kenkiä, joita on jäljellä enää yksi koko. Saat siis merkkikenkiä huippuhinnalla. Mikäli tavarataloista ei kuitenkaan irtoa edullisia vaatteita, kannattaa taas turvautua netissä shoppailemiseen. Netistä saat vaatteita, kenkiä ja muuta tavaraa edullisesti. Eikä sinun tarvitse lähteä ruuhkaiseen tavarataloon töiden jälkeen!

*REKLAAMI

Koululaisen kulkuvälineet

 Harvat Suomessa asuvat niin lähellä kouluaan, että sinne voisi kävellä joka aamu. Monesti kouluun on ainakin muutaman kilometrin matka. Jotkut koulut tarjoavat koulutaksikyytejä, ja toiset kustantavat bussilipun oppilaille. Aina ei kuitenkaan olla ihan niin onnekkaita, vaan koululaisten on päästävä kouluun itse joko kävellen, pyörällä, omien vanhempien kyydillä tai sitten maksaa omat bussi- ja junamatkansa.

Mikäli kouluta ei heru ilmaista kyytiä, on aina ottaa käyttöön muutama hyvä ja edullinen vinkki. Jos koulu on lähellä, oppilas voi helposti kävellä kouluun. Liikunta aamulla aikaisin herättää mukavasti. Pyörälläkin pääsee kulkemaan. Voit esimerkiksi ostaa edullisen pyörän käytettynä kirpputorilta tai lähteä taas tavaratalojen alennusmyyntejä penkomaan. Pyörällä ja apostolin kyydillä mennen koulumatkat eivät kustanna sinulle penniäkään.

Jos tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, kannattaa ottaa amerikkalaisista mallia ja hoitaa kimppakyytejä. Harvoilla aikuisilla on mahdollisuus viedä omia lapsiaa kouluun joka aamu ja hakea heitä joka iltapäivä. Sen sijaan voit yrittää saada kokoon kimppakyydin. Tällöin voitte vanhempien kesken vuorotella hakemisen ja viemisen suhteen. Säästät rahaa bensoissa ja aikaakin säästyy. Monet vanhemmat lähtevät tähän mukaan mielellään, sillä kimppakyyti helpottaa heidänkin elämäänsä.

Varaudu etukäteen

 Muista, että sesonkiaikaan kaupoissa tavarat maksavat auttamattomasti enemmän. Koulun alkamisen aikaan koulutavarat ovat korkeissa hinnoissa, kun taas joulun aikaan kaikki lahjatavarat saavat lisää hintaa. Mutta sesonkiajan ohittuessa alennusmyyntiä pukkaa. Varaudu siis ensi vuoteen jo ajoissa ja käykää kouluostoksilla esimerkiksi keskellä kesää tai jo heti koulun loppumisen jälkeen. Näin saat ostettua kaikki tavarat edullisesti. Ja kaiken kukkuraksi säästät itseltäsi vielä loppukesän shoppailustressiä, kun kaikki on jo hoidettu ajoissa etukäteen!

Jos olet oikein näppärä, nappaat uusia koulutavaroita jo joulun jälkeisten alennuksien aikaan ja seuraat tavaratalojen kuponkeja. Kun asiat on hoidettu kuntoon ajoissa etukäteen, säästät itseltäsi taloudellisen kriisin ja aikaa.

Toinen hyvä idea on alkaa säästää rahaa tällaisia tarkoituksia varten esimerkiksi lasipurkkiin. Voit laittaa purkkiin joka kuukausi esimerkiksi muutaman euron. Näin yhdessä vuodessa ehtii kerääntyä jo tarpeeksi rahaa koulushoppailuihin.

Yhteenveto

Koulunkäynti on Suomessa onneksi ilmaista, eikä vanhempien tarvitse pulittaa kymmeniä tai satoja tuhansia euroja koulumaksuihin. Mutta silti tulisi ostaa omat kynät, vihkot, laskimet, reput, penaalit ja muut koulutavarat. Näihin saattaa upota pieni omaisuus, ainakin silloin, jos sinulla sattuu olemaan enemmän kuin yksi lapsi. Kolmelle lapselle uusien koulutavaroiden ostaminen voi maksaa jo pahimmillaan satasia.

Kysy ensin itseltäsi, mitä lapset oikeasti tarvitsevat kouluun. Vältä heräteostoksia. Yritä ostaa niin monta asiaa alennuksesta tai netistä kuin mahdollista. Etenkin, jos ostat tavarat jo kuukausia etukäteen, saatat säästää pitkän pennin, kun et ole sesonkiaikaan ostoksilla.

Varaudu ajoissa koulutavaroiden ostamiseen. Tilaa kynät ja penaalit netistä, osta reput alennuksesta, käy hakemassa kouluvaatteet jo joulun jälkeisistä alennusmyynneistä ja muista, että kirpparilta saa ostettua esimerkiksi polkupyöriä, luistimia ja suksia.

Kimppakyydit ovat hyvä idea kyytien järjestämiseen silloin, kun koulu ei kustanna ilmaisia koulumatkoja oppilaille. Sovi parin vanhemman kanssa hauista ja näin säästät itse bensaa ja aikaa. Eikä sinun tarvitse olla kuskaamassa lapsiasi joka päivä, kun vuorottelette toisten vanhempien kanssa. Auttakaa toisianne vanhempien kesken ja säästätte rahaa ja päänsärkyä!

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI