Blogimerkintöjä

Parhaat strategiat säästämiseen

Moni haluaa alkaa säästämään rahaa ollakseen taloudellisesti itsenäinen. Jos elät vain tilistä toiseen, ei omassa budjetissa välttämättä ole joustovaraa silloin, kun sitä tarvitaan. Jotta säästöjä voidaan tehdä, tulee menojen olla pienemmät kuin tulot. Voi olla, että ensin täytyy maksaa laina pois ennen, kun rahaa aletaan varsinaisesti saada säätöön. Säästämiseen kannattaa kuitenkin suhtautua pitkän aika välin projektina ja jopa elämäntapana. Säästöjen avulla voit vaikuttaa myös omaan taloudelliseen tulevaisuuteen ja luoda itsellesi turvaa. On mahdollista asettaa itselleen pitkän aikavälin tavoitteita, esimerkiksi vuoden tai jopa viiden vuoden tavoitteita, siitä millaisen summan haluaisit itsellesi kerryttää.

Varakkuutta ei välttämättä kerätä yhdessä yössä. Säästäminen vaatii sitoutumista ja päättäväisyyttä. Kannattaa siis tehdä itselleen selväksi miksi säästää. Voisitko ajatella laittavasi 5-10 prosenttia kuukausittaisista tuloistasi säästöön? Vai onko sinulla mahdollisuus aloittaa vain muutamalla kympillä kuussa? Alussa voi lähteä liikkeelle myös pienillä summilla, ja tulotilanteen mukaan lisätä panoksia myöhemmin. Kun säästämisen taidon kerran oppii, kantaa se yleensä hedelmää pitkälle tulevaisuuteen, ja muutaman vuoden kuluessa huomaat, miten paljon säästöjä voikaan kerryttää pienillä muutoksilla omassa rahankäytössä. Jokaisella on mahdollisuuksia kerryttää varoja. Kunhan tiedät, mistä aloittaa, voit olla matkalla kohti varakkaampaa tulevaisuutta.

Mitä voit tehdä?

Tee säästämisestä säännöllinen tapa. Älä ajattele laittavasi rahaa säästöön vain silloin tällöin, vaan tee siitä säännöllinen tapa. Laita siis rahaa erilliselle tilille joka kuukausi. Voit asettaa itsellesi minimi määrän, jonka aiot laittaa säästöön jokaisesta tilistäsi. Voit laittaa säästöön myös halutessasi enemmän, mikäli tuloja on enemmän joinakin kuukausina tai vastaavasti laskuja vähemmän. Aivan kaikessa ei tarvitse säästää, ja voit edelleen nauttia elämästä. Tärkeintä on, että säästämisestä tulee olennainen osa omaa taloudenhallintaa.

Seuraa edistymistäsi. Seuraa paljonko varoja kertyy säästöön. Tämä saattaa motivoida sinua jatkamaan, kun huomaat, että varoja kertyy tasaiseen tahtiin. Voit myös tehdä laskelmia siitä, paljonko sinulle kertyy varoja esimerkiksi viidessä vuodessa, jos jatkat samaan malliin. Oman edistymisen seuraaminen on tärkeää niin oman motivaation kuin taloudenhallinnan kannalta. Luot itsellesi taloudellista turvaa laittamalla osan tuloista sivuun joka kuukausi, muista siis katsoa, miltä se konkreettisesti näyttää.

Huomaa kuinka suhtautumisesi rahaan muuttuu. Moni väittää, että on aivan mahdoton ajatus saada rahaa säästöön. Omaa budjettia hahmottaessa kuitenkin usein huomataan, että menoissa on mahdollista karsia, joskus jopa aika lailla. Jos säästäminen ei tähän mennessä ole ollut prioriteettisi, saatat huomata ajan saatossa, että suhtautumisesi niin säästämiseen kuin rahan käyttöön muuttuu. Ehkä huomaat, että on helpompaa kuluttaa vähemmän, ja rahan säästäminen saattaa alkaa tuntua mukavalta puuhalta. Onhan se sijoitus omaan tulevaisuuteesi.

Pitkällä vai lyhyellä tähtäimellä?

Onko aikeissasi säästää eläkepäiviä varten vai haluatko luoda taloudellisen puskurin pahan päivän varalle? Vaikka eläkepäivät saattaisivat tuntua kaukaiselta ajatukselta, voi olla hyvä idea jossakin vaiheessa alkaa kerryttää varoja myös niinkin pitkälle. Pankeilla on usein monenlaisia ratkaisuja eläkesäästämiseen liittyen. Parhaassa tapauksessa jokaisella olisi myös hätävaratili, josta voidaan tarvittaessa nostaa rahaa tiukan paikan edessä. Aina näin ei kuitenkaan ole. Useat joutuvat turvautumaan jopa lainarahaan. Kyse ei välttämättä ole siitä, etteikö aiemmin oltaisi säästetty jopa pitkäänkin. Tiukassa elämäntilanteessa säästöt saattavat kuitenkin huveta ja tällöin kulutusluotto saattaa tulla apuun. Joskus säästöjä on edelleen tallessa, mutta ne ovat kiinni esimerkiksi eläkerahastossa. Rahastoa ei kuitenkaan välttämättä kannata alkaa purkamaan tilapäisen tilanteen vuoksi. Silloin nopea lainaratkaisu saattaa olla tarpeen.

Mikä on kulutusluotto maallikon termein? Kulutusluotot on suunnattu nimensä mukaisesti kuluttajille, usein akuuttiin rahantarpeeseen. Kulutusluotot ovatkin yksi suosituin lainanmuoto suomalaisten keskuudessa. Laina on yleensä vakuudeton ja tarkoitettu nimenomaan arjen menoihin. Haku prosessi on yleensä varsin helppo, nopea ja vaivaton. Usein koko lainanhakuprosessi tapahtuu verkossa. Myös takaisinmaksu on yleensä joustava. Oleellista on olla tarkkana lainan kokonaiskustannuksien ja ehtojen kohdalla. Suuruudeltaan kulutusluotot ovat yleensä muutamasta sadasta jopa useisiin tuhansiin euroihin. Kulutusluottoja saatetaan myöntää isoimpia hankintoja, kuten autoa tai moottoripyörää varten, jopa 50 000 euroon asti. Nimensä mukaisesti kulutusluotot on kuitenkin suunnattu nimenomaan kulutukseen, oli kyse sitten erilaisista hankinnoista, lomamatkoista tai tavallisista arjen menoista ja laskuista, ulkona käymiseen. Voit siis itse määrittää mihin lainan käytät.

Suunnitelmallisuus omassa taloudenhoidossa

Paraskaan suunnitelma ei takaa sitä, etteikö joskus voitaisi tarvita hieman lisärahoitusta. Epävarmassa tilanteessa säästöjen omaaminen on tietysti ihanne tilanne mutta aina näin ei kuitenkaan ole. Kaikkea ei voi suunnitella, ja ei ole mahdollista ennalta arvata kaikkia elämässä tapahtuvia muutoksia. Esimerkiksi avioero, työttömyys tai sairastuminen voivat johtaa omien säästöjen hupenemiseen.

Halu kasvattaa omaa varallisuutta ja säästää pahan päivän varalle voivat silti säilyä vahvana, tiukasta tilanteesta huolimatta. Kun oma talous näyttää taas paremmalta, voidaan jälleen alkaa kerryttämään säästöjä. Ei kannata myöskään olla liian pettynyt, jos säästöihin joudutaan kajoamaan, sillä juuri sitä varten ne myös aiemmin luotiin – paikkaamaan yleensä tilapäistä vajetta omassa taloudessa. Monilla menee niin sanottuina ruuhkavuosina huomattavasti enemmän rahaa kaikenlaisiin arjen kustannuksiin kuin esimerkiksi myöhemmin, kun lapset ovat jo lentäneet pesästä. Tuolloin otettu kulutusluotto voi olla elintärkeä omien säästöjen lisäksi. Myöhemmin, kun menoja on muutenkin vähemmän, voi olla helpompaa jälleen kerryttää varoja tulevaisuutta ajatellen. Yleensä ihmisen tarpeet myös kohtuullistuvat iän myötä. Aivan kaikkea ei tarvitse saada nyt ja heti, sekä toisaalta hankintoja tehdään ehkä enemmän järjellä. Arjen kulutusta vähennetään mielellään, kun oven takana odottaa matka etelän lämpöön. Erilaiset kulutusluotot, mukaan luettuna luotolliset pankkitilit, ovat nykyään todella yleisiä Suomessa. Tutkimuksen mukaan 2015 vuonna 39 prosentilla suomalaisista oli jonkin laista kulutusluottoa. Kyse ei ole siis vaan taloudellisessa kriisissä olevien apuväline, vaan aivan tavalliset suomalaiset ottavat kulutusluottoa jossakin vaiheessa elämää.

*REKLAAMI

Moni saattaa harkita myös varojen sijoittamista, jos varoja on jo säästössä. Säästäminen on tietysti sijoittamista turvallisempi ratkaisu ja sinänsä säästäminen on riskitöntä. Sijoittamisenkin voi kuitenkin aloittaa pienestä ja niin sanotuista pienen riskin kohteista. Tässäkin kohtaa valttia tuo kokemus. Vain kokeilemalla voi selvittää, mikä on itselleen sopivin tapa kerryttää varallisuutta. Jos et halua olla kovin aktiivinen, säästäminen ja pienet riskit voivat olla sinun juttusi. Aktiivisena talousintoilijana taas sijoittamiseen tutustuminen voi viedä mennessään.

Kohti tasapainoa

Oli taloudellinen tilanteesi tällä hetkellä mikä tahansa, on säästäminen tapa, joka kannattaa opetella. Se ei koskaan ole turhaa ja on lopulta sijoitus omaan elämään ja tulevaisuuteen liittyen. Moni turvautuu niin säästöihin kuin lainarahaan jossakin vaiheessa elämää. Eikä siinä tarvitse olla mitään pahaa. Säästämisen voi aloittaa melkein milloin vain. Vaikka sinulla olisi juuri nyt taloudellisesti tiukempaa, on jo pienen summan sivuun laittamisesta hyötyä. Säästäminen kantaa joka tapauksessa hedelmää, ja mikä tärkeintä saattaa siitä muodostua elinikäinen tapa. Oli sinulla tähtäimessä joko pieni taloudellinen puskuri rahasto tai hieman isommat eläkesäästöt, niin ponnistelu ei koskaan mene hukkaan. Säästämisessä kaikkein tärkeintä on säännöllisyys ja kenties kaikkein vaikeinta aloittaminen.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI