Blogimerkintöjä

Parhaat vinkit velan poismaksuun – näitä et ajatellut!

Jos olet kerännyt itsellesi vuosien varrella velkaa, et ole ainoa. Etenkin Suomeen rantautuneiden pikavippien takia vuonna 2005, suomalaisten velkakäyrä lähti melkoiseen nousuun. Pikavippejä otettiin oikealta ja vasemmalta, eikä niitä saatu maksettua pois ollenkaan. Vippi maksettiin pois toisella vipillä ja velkakierre oli valmis saman tien.

Vuonna 2013 voimaan tullut korkokattokaan ei auttanut. Muutamat pikavippejä tarjoavat yritykset sulkeutuivat, mutta osa niistä vain keksi keinon kiertää korkokattoa tarjoamalla suurempia lainoja. Sen sijaan, että suomalaiset olisivat ottaneet vain muutaman satasen lainan, heille tarjottiin nyt tuhansia euroja lainaa. Velkamäärät siis suurentuivat suurenemistaan.

Pikavippi ja laina saatiin viikonloppuna helposti netin kautta tai tekstiviestillä ennen viihteelle lähtöä. Sitä ei ajateltu sen kummemmin ennen kuin suurilla koroilla varustettu lasku pamahti postiluukusta sisään. Lisäksi pikavippejä ja lainoja oli helppo hakea tekstiviestillä ja rahat olivat tilillä heti. Etenkin pienessä humalassa tai ostoksien huumassa tällainen nopea raha oli hyvin tervetullutta, ja seuraamuksia sai sitten potea myöhemmässä vaiheessa melkoisella tavalla.

Monet suomalaiset maksavat pois velkoja vielä kymmenen vuotta velan ottamisenkin jälkeen. Tämä tekee jokapäiväisestä arjesta hyvin haastavaa ja talous stressaa monia. Kun velat saa maksettua pois, taloudesta tulee helpompi hallita, stressi vähenee ja on varaa ostaa paljon muutakin ja vaikka matkustella enemmän.

Tässä artikkelissa käymme läpi parhaat tavat maksaa pois velka – ja näitä tapoja et välttämättä edes ajatellut!

Vuosi karenssia

Ota yksi kokonainen vuosi ja hifistele rahoistasi kuin Roope Ankka konsanaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sinun ei pitäisi ostaa mitään, mitä et oikeasti tarvitse. Käy alennusmyynneissä ja osta ruokaakin suurina määrinä ja alesta, jos mahdollista. Kokkaa ruokaa kotona, äläkä käy ulkona syömässä. Vältä baarireissuja ja bilettäkää sen sijaan kotona.

Matkakuluista voi säästää pitkän pennin kulkemalla töihin pyörällä, kävellen tai vaikka julkisella liikenteellä. Kimppakyydit säästävät myös rahaa. Vältä rahan käyttämistä viihteeseen, elokuviin, ostoksilla käymiseen tai mihinkään muuhun tarpeettomaan. Kun laitat itsesi kunnon laihdutuskuurille taloutesi osalta, saatat huomata säästäväsi jo satasia kuukaudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että saat lainasi maksettua pois himpun verran nopeammin. Mitä nopeammin maksat pois lainasi, sen halvemmaksi se sinulle tulee. Ja tietysti sen nopeammin voit alkaa laittaa lainanlyhennyksen määrän esimerkiksi säästöön tai vaikka käyttää sen matkusteluun ja huvitteluihin. Yksi vuosi nimittäin menee aikuisen elämässä ohi sellaisella vauhdilla, että se ei tunnu ajalta eikä miltään.

Aseta ylimääräinen lainanlyhennys automaattisesti

Maksat ehkä lainanlyhennyksesi kuukauden ensimmäisenä päivänä tai kuun puolessa välissä. Tämä on se minimilyhennys, joka sinun tulisi tehdä kuukausittain vähintään. Se kannattaa asettaa automaattiseen maksuun oman verkkopankin kautta, mikä onnistuu helposti. Mutta tämän lisäksi sinun kannattaa asettaa vielä ylimääräinen maksu lähtemään tililtäsi kuukausittain. Se voi olla pieni summa, esimerkiksi 20-50 euroa. Tällainen pieni ylimääräinen lyhennys nimittäin auttaa lyhentämään lainaa nopeammin loppupäästä.

Et ehkä huomaa ylimääräisen 20 euron lähtemistä tililtäsi kuukausittain. Saattaisithan nimittäin käyttää sen huonomminkin, esimerkiksi karkkiin, herkkuihin, leffalippuihin tai johonkin muuhun. Laita ylimääräinen parikymppinen sen sijaan lainan pois maksuun, ja laina lyhenee jo kahdella sadalla vuodessa nopeammin kuin se muuten lyhenisi. Pienistäkin summista kasvaa suuria puroja.

Ota kontollesi sivutyö

Vaikka kävisitkin töissä kokopäiväisesti, voit ottaa itsellesi pienen lisätyön, jota teet esimerkiksi yhtenä tai kahtena iltana viikossa. Voit lisäksi esimerkiksi käyttää viikonloppuja ylimääräisen työn tekemiseen. Voit esimerkiksi vahtia lapsia tai koiria, jakaa postia, tehdä freelancerin hommia, siivoustöitä tehtaissa tai muuta vastaavaa.

Lupaa sitten itsellesi, että kaikki tästä ylimääräisestä työstä tuleva raha menee suoraan lainan pois maksamiseen. Älä käytä tätä rahaa mihinkään muuhun kuin vain ja ainoastaan lainan lyhentämiseen. Kaikki pienetkin summat auttavat lyhentämään lainaa nopeasti.

Säästä ruokakaupassa

Ruokaa pitää kaikilla olla jääkaapissa. Voit kuitenkin tehdä pieniä muutoksia ruokalistaasi. Ala käyttämään aletuotteita ja osta suuria pakkauksia. Säästä ostamalla halvempaa makaroonia ja halvempia sämpylöitä. Voit esimerkiksi verrata edellisen kuun ruokalaskuasi kuluvan kuun ruokalaskuun ja laittaa säästämäsi rahat sitten velan lyhentämiseen.

Jos esimerkiksi säästit tämän kuun ruokalaskussa 20 euroa edelliseen kuuhun verrattuna, maksa pois lainaasi 20 euron verran. Se ei ehkä tunnu paljolta, mutta se on hyvin suuri virta, kun teet sitä kuukausittain.

*REKLAAMI

Aloita verkkokauppa

Verkkokaupan avaaminen itse on hyvin helppoa nykyään. Sinun ei tarvitse rakentaa koko verkkokauppaa täysin itse, vaan voit esimerkiksi avata verkkokaupan Shopifyhin. Tällä verkkosivustolla on jo omia asiakkaita ja valmis nettisivusto. Sinun tulee vain avata itsellesi tili ja alkaa täyttää omaa verkkokauppaasi tuotteillasi. Voit siis laittaa myyntiin kaikki itse tekemäsi neulokset, kynttilät, kirjat ja niin edelleen. Tästä et ehkä saa rahaa kovin nopeasti, mutta se voi olla mukavaa passiivista tuloa, josta saat rahaa silloin tällöin. Ja kaikki ylimääräinen rahahan on täysin tervetullutta. Laita kaikki verkkokaupasta saadut rahat suoraan lainan lyhentämiseen. Saatat parhaassa tapauksessa lyhentää lainaa jopa ylimääräisellä muutamalla satasella vuodessa.

Aloita freelancerina

Jos olet kätevä käsistäsi ja sinulla on taiteellista silmää, voit aloittaa esimerkiksi logojen tai nettisivujen suunnittelun freelancerina erilaisille yrityksille tai yksityisille henkilöille. Voit laskuttaa aina satasista tuhansiin. Jos saat suunniteltua yhden kokonaisen nettisivun muutaman tuhannen euron hinnalla, saat lyhennettyä lainaasi jo melkoisen määrän. Tai ehkä jopa maksettua sen kokonaan pois yhdellä palvelun toimittamisella.

Voit vaihtoehtoisesti alkaa tehdä esimerkiksi kirjoittamista tai suunnittelukeikkoja yrityksille freelancerin verokortilla. Näin saat määrittää itse omat tuntisi ja sen, minkälaista työtä teet. Voit myös lopettaa tarvittaessa työn tekemisen, jos sinulta loppuu aika kesken tai olet jo maksanut lainasi pois.

Yhteenveto

Lainan ottamista kannattaa aina välttää keinolla millä hyvänsä. Laina tulee nimittäin aina maksaa takaisin korkoineen ja kuluineen, ja korot eivät aina ole sieltä pienimmästä päästä. Etenkin pikavipeissä ja pienissä lainoissa sekä joustoluotoissa todelliset vuosikorot saattavat nousta jopa yli 50 prosentin. Tästä syystä on myös tärkeä muistaa lukea aina kaikki lainaehdot huolellisesti läpi. Nimittäin 1000 euron lainaa joutuu 50% korolla maksamaan pois yleensä vähintään 1500 euroa. Nämä pienlainat eivät ole halpoja, joten kannattaa paljon mieluummin säästää rahaa kuin ottaa lainaa nopeasti.

Jos lainaa kuitenkin todella tarvitaan, kannattaa suunnata omaan pankkiin ja hakea kulutusluottoa pankin kautta. Pankkilainoissa on nimittäin paljon pienemmät kulut ja he ovat usein paljon joustavampia maksuajan suhteen. Saatat myös saada lisäksi kuukauden tai kaksi lyhennysvapaata vuodessa.

Mikäli olet kuitenkin ottanut lainaa ja olet velkakierteessä, tee kaikkesi säästääksesi rahaa ja maksaaksesi laina pois mahdollisimman nopeasti. Näin lainasta tulee paljon halvempi etkä joudu maksamaan lainaa pois kuukausi- tai vuositolkulla. Jos tarvitset neuvoja lainan pois maksamiseen, voit aina olla yhteydessä oman pankkisi lainaneuvojaan. Pankkisi auttaa sinua mielellään. Voit lisäksi verrata heidän tarjoustaan netistä saataviin tarjouksiin.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI