Blogimerkintöjä

Puutarhan kevättyöt

Kevään tullen on aika suunnata katseet yhä enemmän ulos ja puutarhaan. Viihtyisän kesäkeitaan luominen vaatii työtä, ja näin keväällä luodaan perusta kesän onnistuneimmille puutarhajuhlille.

Jos olet vasta puutarhasi rakentamisen alussa, kannattaa pitää mielessä, että puutarhan rakentaminen on jatkuva projekti, eikä viihtyisä piha välttämättä rakennu yhdessä tai kahdessa vuodessa. Kasvit kasvavat omaa tahtiaan ja ehkä huomaatkin vasta myöhemmin haluavasi pihaan erilaisia toimintoja tai siirtää niitä paikasta toiseen. Usein viihtyisän pihan rakentaminen myös maksaa jonkin verran, sillä todennäköisesti haluat kasvien lisäksi pihallesi myös mukavia puutarhakalusteita, ehkä grillin tai jopa grillikatoksen. Saatat puutarhurinurasi alussa myös joutua tekemään jonkin verran työkaluhankintoja. Tarvitset todennäköisesti ainakin lapion ja talikon, joitakin pienempiä maanmuokkaus- ja istutusvälineitä, oksasakset ja pienemmät sekatöörit sekä ruohonleikkurin, ja ehkä tarvitset myös vajan näiden työkalujen säilyttämiseen. On myös hyvä miettiä, mihin laitat puutarhajätteet. Voit ehkä hyödyntää osan puutarhan rakennus- ja maanmuokkaustöissä, esimerkiksi pengerryksissä, mutta voi olla hyvä myös harkita kompostin perustamista.

Onkin hyvä ajatus tehdä puutarhaa koskeva pidemmän aikavälin suunnitelma, jota toteutat pikkuhiljaa. Esimerkiksi et ehkä tarvitse terassia tai patiota heti ensimmäisenä vuonna tai takapihan perimmäinen nurkan ei tarvitse muuntua ruusutarhaksi ennen kuin parin vuoden kuluttua. Tällöin myös kustannukset jakautuvat useammalle vuodelle. Joitakin perustöitä ja hankintoja on kuitenkin tehtävä jo puutarhan perustamisen alkuvaiheessa, ja esimerkiksi terassin tai pation pohjatyöt tai muut maanrakennustyöt kannattaa tehdä huolellisesti. Jos työt ja kustannukset yllättävät ja tarvitset lisärahoitusta, on hyvä ajatus selvittää, mistä saat parhaan lainan kesäparatiisisi luomiseksi.

Jos taas olet jo niin sanotusti valmiin puutarhan onnellinen omistaja, on nyt oikea aika ryhtyä pihan kevättöihin. Olet ehkä jo kylvänyt sisälle ikkunalaudalle kasvamaan joitakin kasveja. Ne saavat vielä itää ja kasvaa rauhassa sisätiloissa, mutta ulkonakin on paljon tehtävää.

Puut ja pensaat

Kevät on oikeaa aikaa useille puutarhan hedelmäpuiden ja pensaiden hoitoleikkaukselle. Leikkaa oksat jo aikaisin keväällä ennen silmujen puhkeamista. Oikea aika on kovien pakkasten päätyttyä, mutta ennen kasvun alkamista. Leikkaa pois kuivat ja vahingoittuneet tai toisiaan vasten hankautuvat oksat. Älä leikkaa liian paljon, ettei puu vahingoitu tai jopa kuole. Muutama isompi oksa tai useampi pieni riittää.

Samoin marjapensaista, koristepensaista ja ruusuista voidaan leikata oksia maata myöten pakkasten mentyä, mutta ennen kuin silmut avautuvat. Leikkaa kuolleet ja vahingoittuneet oksat, voit poistaa myös vanhempia oksia. Pensaita voi harventaa puita reippaammin, jopa puolet pensaan oksista voidaan leikata.

Huomaa, ettei kaikkia puita ja pensaita tarvitse leikata joka vuosi, ja joidenkin kohdalla voi olla parempi jättää leikkaaminen syksylle. Tarkista tämän vuoksi kunkin lajin kohdalla sen omat hoito-ohjeet.

Leikkaamisen lisäksi kannattaa tarkistaa muu puiden ja pensaiden suojaustarve. Mikäli asuinalueellasi on paljon rusakoita tai esimerkiksi niin sanottuja citykaneja, voi olla hyvä ajatus suojata puut ja pensaat myös kesäkaudella. Tarkista talvisuojaukset ja korjaa tai lisää tarvittaessa. Paras suoja eläimiä vastaan on kasvin ympärille asetettu kanaverkko.

Nurmikko

Kaunis, tasainen nurmikko kutsuu pihaleikkeihin ja puutarhapeleihin. Nurmikon keväthuoltoon kuuluu kalkitus, jonka tarkoituksena on nostaa maaperän happamuutta nurmikon kasvun kannalta optimaaliselle tasolle. Kalkitusta ei tarvitse tehdä joka vuosi, joka toinen vuosi riittää. Kalkin tai tuhkan voi levittää jo talvella lumen päälle, jolloin lumen sulaessa kalkki imeytyy helpommin nurmikkoon.

Myöhemmin keväällä, kun nurmikon kasvukausi on jo aluillaan, on aika lannoittaa nurmikko. Tällöin on oikea aika myös tehdä mahdollisia paikkauskylvöjä tarpeen mukaan. Uusi lannoitus vielä myöhemmin alkukesästä.

Nurmikon lisäksi on hyvä antaa lannoitetta myös pihan puille ja pensaille. Näille ei kuitenkaan anneta samaa typpilannoitetta, kuin nurmikolle, vaan valitse niukkatyppisempi lannoite.

Suojaa kasvit auringolta

Vaikka kevätaurinko saakin useimmat kasvit kukoistamaan, voi se myös olla vaaraksi joillekin kasveille, kun vettä haihtuu auringon lämmössä, mutta maa on vielä jäässä. Ainakin alppiruusut, tuijat, katajat ja mahoniat on hyvä suojata liialta auringolta esimerkiksi kuusenhavuilla tai suojakankaalla. Samoin ruusut on hyvä suojata samalla tavalla. Poista suojaus, kun maa on täysin sula.

*REKLAAMI

Siisti kasvimaat ja kukkapenkit

Kun lumet ovat sulaneet ja maa kuivahtanut, siisti kasvimaat ja kukkapenkit kuolleista kasveista ja oksista. Lisää tarvittaessa ravinteikasta multaa ja lannoita sopivalla lannoitteella. Käännä kasvimaat ja lisää tarvittaessa maanparannusaineita, kuten esimerkiksi kompostia. Jos käytät kompostia, varmista, että se on kokonaan palanut ennen levittämistä. Muista myös lannoite.

Älä istuta kasveja ulos liian aikaisin, vaan odota lämpötilojen kohoamista. Orvokit kestävät pikkupakkasta, mutta muiden kasvien osalta odota, kunnes lämpötila on pysyvästi plussan puolella. Tarkista kunkin kasvin osalta sen omat kasvatusohjeet.

Perusta uusi kasvimaa tai kukkapenkki

Vaikka syksy onkin uuden kasvimaan perustamisen kannalta paras aika, voi kasvimaan perustaa hyvin myös keväällä. Mieti, mitä kasveja aiot uuteen penkkiin istuttaa, ja valitse oikea paikka kasvimaalle. Ratkaisevinta paikan valinnassa on tyypillisesti auringonvalon määrä. Kasvimaa tarvitsee yleensä runsaasti auringonvaloa, ja hyötyy auringonpaisteesta heti aamusta alkaen, jolloin kasvit kuivuvat yön jäljiltä nopeammin.

Sijaintia miettiessä kannattaa huomioida myös kosteus ja kasteluntarve. Onko lähelle mahdollista saada vettä puutarhaletkulla, vai joudutko kantamaan veden? Jos olet paljon poissa, ei ehkä kannata perustaa kukkapenkkiä sateelta suojaan räystään alle, jonne sadevesi ei pääse.

Muokkaa ja paranna uuden kasvimaan tai kukkapenkin maaperää. Käännä maa, jotta se kuohkeutuu, ja lisää joukkoon ravinteikasta multaa tai kompostia, saviseen maahan mahdollisesti hiekkaa ja turvetta. Maan kääntämisen yhteydessä kannattaa maan joukosta poistaa mahdolliset rikkakasvien juuret.

Jos paikassa on paljon rikkakasveja, voi uutta kasvimaata yrittää suojata esimerkiksi kasvimaan pohjalle asetettavalla suojakankaalla, joka läpäisee vettä, mutta jonka läpi rikkaruohot eivät pääse kasvamaan. Tämä on luonnollisesti helpompaa, jos perustat kohotetun tai lavakasvimaan.

Yleinen pihan siivous ja kunnostus

Lumihankien kadottua kannattaa kiertää piha kunnolla ja siivota lumen alta paljastuneet risut ja oksat ja poistaa kuolleet kasvit. Tarkista rakennetut pihan elementit, kuten huvimaja, kasvihuone, aidat ja kasvituet, ja kunnosta tarvittaessa. Muista myös linnunpönttöjen tarkistus ja siivous.

Puutarhakalusteet

Vaikka vielä voi olla liian viileä istuskella puutarhassa, on silti hyvä tarkistaa jo nyt puutarhakalusteiden kunto ja mahdollinen uusimistarve. Hyvä vinkki on puhdistaa ja käsitellä puiset puutarhakalusteet syksyllä ennen varastointia, jolloin ne on mukava vain kantaa ulos keväällä valmiiksi kunnostettuina. Jos tämä kuitenkin jäi tekemättä, tee se keväällä säiden jo selvästi lämmettyä. Pese kalusteet huolellisesti. Voit käyttää apuna painepesuria ja tarvittaessa homeenpoistoainetta. Anna kuivua ja käsittele öljyllä tai vahalla.

Polyrottinkiset puutarhakalusteet eivät juuri huoltoa tarvitse, pelkkä pesu riittää, tosin muovikalusteillekin on tarjolla omat suoja-aineensa, jotka saattavat pidentää kalusteiden käyttöikää.

Tarkista myös pihakalusteiden istuintyynyt ja muut mahdolliset ulkotekstiilit, kuten markiisit ja aurinkovarjot. Puutarhatekstiilit on yleensä valmistettu ulkokäyttöön sopivasta materiaalista, ja niinpä ne kestävät jonkin verran kylmyyttä ja kosteutta. Jos ulkona ei kuitenkaan vielä vietetä aikaa, on hyvä säilyttää istuintyynyt vielä sisätiloissa.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI