Blogimerkintöjä

Tee omannäköisesi budjetti

Jokaisella meistä on erilaisia tarpeita ja tavoitteita. Tärkeää oman budjetin luomisen kohdalla on huolehtia siitä, että budjetti on juuri sinun näköisesi. Kannattaa siis tarkkaan mietti, miten omia varoja halutaan käyttää ja miksi. Haluatko laittaa kaikki ylimääräiset rahat säästöön tai harkitset ehkä sijoittamista? Tai onko sinulla intensiivinen harrastus, johon olet valmis laittamaan ison osan käyttövaroistasi? Mitä ikinä haluatkaan omilla rahoillasi tehdä, olennaista on, että sinä tiedät, mikä on kaikkein tärkeintä. Joku saattaa kammota lainarahaa loppuun saakka, kun taas spontaani tyyppi ei kavahda lainan ottamista nopealla aikataululla. Kummassakin tapauksessa tasapaino on tärkeää. Vaikka toinen käyttää rahaa enemmän ja toinen säästää pahan päivän varalle, kokonaisuus kuitenkin ratkaisee. Muista siis varoa yli velkaantumista ja pidä tulosi ja menosi tasapainossa. Voitko rakentaa itsellesi tasapainoisen budjetin niin, että se on myös juuri sinun näköisesi?

Näin huolehdit onnistuneen budjetin tekemisestä:

  • Päätä tehdä budjetti ja pysy siinä. Tärkeintä on aloittaminen. Päätä siis tehdä itsellesi budjetti, jota seuraat esimerkiksi seuraavan vuoden ajan. Vuoden kuluessa sinulle tulisi käydä selväksi oman budjetin luomat hyödyt. Monet iloitsevat etenkin budjetin tuomasta ennustettavuudesta. Kaikilta yllätyksiltä ei voi välttyä, mutta kun tiedät suurin piirtein missä mennään tiedät etukäteen, milloin varoja tarvitaan esimerkiksi enemmän. Pelkkä budjetin luominen ei tietenkään riitä, vaan siinä tulee myös pysyä. Ajan mittaan siitä tulee yleensä luonnollinen osa omaa arkea, vaikka aluksi joutuisikin tekemään hieman töitä.
  • Laske varasi. Omien tulojen ja menojen arvioimisen lisäksi on hyvä tietää, mistä lähdet liikkeelle. Laske siis olemassa olevat säästösi ja mieti minkä kokoisen summan haluaisit olevan kasassa puolen vuoden päästä. Joskus varoja ei ole ollenkaan. Syytä panikointiin ei kuitenkaan ole – parempi aloittaa varojen kerääminen myöhään kuin ei milloinkaan. Monet aloittavat rahan säästämisen vasta myöhemmällä iällä.
  • Laske yhteen kaikki tulosi. Laske paljonko sinulla on yhteensä tuloja niin kuukausittaisella kuin vuosi tasolla. Tuloihin kuuluvat yleensä palkat, erilaiset etuudet, kuten lapsilisät ja opintotuet. Kun tiedät paljonko tulosi ovat, voit suunnitella rahankäyttöäsi seuraavalle vuoden mittaiselle ajanjaksolle. Pakollisten menojen lisäksi voit budjetoida esimerkiksi loma-ajoille enemmän rahaa, sillä todennäköisesti juuri silloin on kiva tehdä enemmän asioita, kun taas arkena voi elää tiukemmin. Lopuksi voit katsoa, että vuoden mittaiset menosi ovat tulojasi pienemmät – jääkö sinulta riittävästi säästöön pahan päivän varalle?
  • Laske velkasi. Muistathan laskea mukaan myös velkasi. Sen jälkeen, kun tiedät miltä budjettisi näyttää kaikkien laskelmien jälkeen, voit tehdä realistisen takaisinmaksusuunnitelman. Lainan ottamista ei tarvitse pelätä, kunhan muistat pitää lainasta aiheutuvat kustannukset kohtuullisina. Näin taloutesi ei mene liian tiukalle ja selviät hyvin kuukausittaisista lyhennyksistä.
  • Laske yhteen menosi. Tärkeintä on laskea yhteen etenkin pakolliset menosi, jonka jälkeen tiedät, paljonko sinulla on käyttövaroja pakollisten kulujen lisäksi. Muista sisällyttää myös sellaiset menot kuten ruokakulut. Laske siis yhteen kaikki, elinkustannuksista välttämättömiin hankintoihin ja laskuihin, jokaiselle kuulle. Lisäksi sinulla voi olla joitakin vuosittaisia maksuja, kuten vakuutus maksut, jotka tulee ottaa huomioon menoja laskettaessa. Voit myös pohtia haluatko maksaa juuri isoimmat kuluerät, kuten esimerkiksi auton vakuutukset, kerralla pois vai haluatko jakaa niitä eriin. Valinta on sinun. Varaa myös muille vapaa-ajan menoille oma budjettinsa – sellaisille asioille, joihin yleisesti laitat rahaa, kuten vaikka ulkona syöminen tai elokuvissa käyminen. Ole mahdollisimman realistinen oman rahankäytön suhteen.
  • Muista tärkeät laskelmat. Nyt kun sinulla on tiedossa kaikki tärkeät luvut oman budjetin kannalta, voit tarkastella jääkö sinulla riittävästi varoja kaikkien menojen jälkeen. Tarkastele myös toteutuvatko nykyiset säästötavoitteet, jos jatkat samaan malliin. Jos et ole tyytyväinen, kannattaa suunnitelmaan tehdä muutoksia oman liikkumavaran puitteissa.
  • Tee tarvittavat muutokset. Mikäli menoja on liikaa suhteessa tuloihisi, kannattaa alkaa priorisoimaan omia tarpeitaan. Maksuvaikeuksiin joutuminen voi olla vaarana, mikäli epätasapaino jatkuu liian pitkään. Karsi siis menojasi ainakin niin kauan, että tilanteesi tasaantuu. Vakaalta pohjalta on helpompi ponnistaa korkealle
  • Huomio omat erityiset tarpeesi. Älä ajattele, että sinun täytyy luopua kaikesta. Kyse on usein priorisoimisesta. Älä siis luovu kaikista sinulle tärkeistä jutuista, ellei ne sitten aja sinua vararikkoon. Jätä varoja myös asioille, kuten vaikkapa rakkaille harrastuksille tai matkusteluun, jotka tekevät sinut iloiseksi. Muista kuitenkin laittaa laatu määrän edelle: joskus voit joutua karsimaan muista menoista tai säästää hetken aikaa ennen, kun pääset taas seuraavalle ulkomaanmatkalle. Joskus myös vähemmän on enemmän. Voisitko seuraavan kerran lähteä vaikka Kanarialle, Thaimaan sijasta? Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.

Elä omaa elämääsi

Kannattaa muistaa, etteivät suuretkaan tulot välttämättä takaa hyvää elämänlaatua. Joskus suurituloiset haalivat itselleen paljon menoja, ja elämästä ei välttämättä enää osata nauttia. Tärkeämpää on siis pohtia mitä haluat rahoillasi tehdä. Olivat tulosi sitten minkä suuruiset tahansa, voit suunnitella budjetin niin, että voit edelleen tehdä niitä asioita, mistä nautit.

Joskus unelmia halutaan toteuttaa nopealla aikataululla, mutta rahaa ei syystä tai toisesta ole kertynyt sukan varteen. Voisiko lainaraha olla hyvä vaihtoehto? Jos oma talous on muuten hyvin hoidettu ja suhteellisen vakaalla pohjalla, ei huolen aiheeseen pitäisi olla syytä. Elämä tarjoaa joskus mahdollisuuksia, joihin on tartuttava heti. Ystävä kutsuu kauan haaveilemallesi ulkomaanmatkalle tai haluat saada nopeasti lisävaroja, jotta voitte perheen kanssa nauttia lomasta Suomessa. Lainaa saa nykyään useimmissa tilanteissa helposti.

Maksatko edelleen vanhasta virheestä?

Moni kuvittelee, että kulutusluoton saaminen ilman täydellistä menneisyyttä ei ole mahdollista. Maksuhäiriömerkintä ei välttämättä tarkoita, että lainansaaminen olisi mahdotonta. Älä siis luovuta vaikka tilanne näyttäisi huonolta. Tärkeämpää on tämänhetkinen maksukykysi, ei se, jos olet aikaisemmin joutunut ongelmiin. Perinteiset pankit eivät välttämättä suostu myöntämään sinulle lainaa, mutta Suomessa on rahoitusyhtiöitä, jotka myöntävät lainaa monenlaisissa tilanteissa. Voi olla, että joudut harkitsemaan takaajan ottamista, mutta joka tapauksessa kannattaa tutustua omiin mahdollisuuksiin. Kannattaa myös harkita suoraa yhteydenottoa lainanantajaan. Mikäli pystyt todentamaan, että taloudellinen tilanteesi on tasapainossa ja osoittamaan oman maksukykysi, joissakin tapauksissa lainaa voidaan edelleen myöntää.

*REKLAAMI

Lainanantajat ovat yleensä vastuullisia toimijoita

Kulutusluottoihin on liittynyt joskus villejäkin huhuja, niin niiden helposta saatavuudesta kuin valtavista koroista. Jos ajattelit, että kulutusluotto ilman luottotietoja yöllä on mahdollista tuosta noin vaan, niin mieti uudelleen. Joitakin vuosia sitten sisään ajettu uusi lainsäädäntö tarkoituksella suojelee väärin perustein myönnettyjen, kohtuuttoman hintaisten lainojen syntymistä. Häiriö luottotiedoissa ei välttämättä ole lopullinen este lainan saamiselle, ja vaikka lainaa voikin hakea kellon ympäri, haluavat lainanantajat varmistaa luottokelpoisuuden. Jos sinulla on kiire lainan kanssa, ja sinulla on maksuhäiriömerkintä, kannattaa olla suoraan yhteydessä kulutusluottoja myöntävään rahoituslaitokseen ja selvittää, miten voit todistaa luottokelpoisuutesi muilla keinoin. Kun olet saanut myönteisen lainapäätöksen, on rahat tililläsi yleensä vuorokauden kuluessa. Laina voi hyvinkin olla oman budjettisi pelastaja.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI