Arvostelu

Yleislaina Arvostelu

yleislaina.fi

Yleislaina on lainapalvelu, joka tarjoaa kuluttajille keskisuuria lainoja. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Virossa ja Yleislaina on yhtiön Suomessa toimiva sivuliike. Suomessa Yleislaina on toiminut vuodesta 2011.

Yleislaina sopii nimensä mukaisesti monenlaisiin tarkoituksiin. Lainaa voit hakea muutamasta tuhannesta eurosta jopa 10 000 euroon saakka. Palvelut on siis keskitetty nimenomaan keskisuurien lainojen myöntämiseen, sillä aivan pieniä, eikä toisaalta suurimpia lainoja Yleislaina myönnä ollenkaan. Kyseessä on joka tapauksessa luotettava ja pitkän linjan lainapalvelu. Lainan saa haettua nopeasti Yleislainan verkkopalvelun kautta ja lisäksi käytössäsi on Yleislainan tarjoama lainalaskuri, jolla voit laske itsellesi sopivan lainan haluamallasi maksuajalla. Kannattaa kuitenkin huomata, että yhtiöllä ei ole aivan todella lyhytikäisiä lainoja, vaan minimi aika lainalle on useita kuukausia. Vastaavasti voit saada lainallesi myös hyvin pitkän takaisinmaksuajan.

Aivan kaikille tämä lainapalvelu ei välttämättä sovi, sillä yhtiö ei myönnä ollenkaan esimerkiksi varsinaisia pikavippejä. Myöskään todella suureen rahan tarpeeseen Yleislaina ei sovellu.

Kun lainaat rahaa Yleislainan kautta, kyseessä on aina kerralla nostettava keskisuuri kulutusluotto. Sinänsä se tekee tästä lainapalvelusta hyvin yksinkertaisen ja helpon käyttää. Lainan saa kuitenkin aina nopeasti, ja mikäli lainasummat palvelevat sinun käyttötarkoitustasi, saattaa Yleislaina olla oivallinen palvelu lainan ottamiseksi.

Yleislainan palvelut

Voit siis saada lainaa Yleislainan kautta 2000-10 000 euron väliltä. Yhtiön lainahakemus on yksinkertainen ja helppo täyttää, ja saat lainasopimuksen nopeasti sähköpostiisi sitten, kun olet täyttänyt lainahakemuksen. Pääset vahvistamaan lainan omilla TUPAS tunnuksilla helposti verkon välityksellä. Myös rahat luvataan toimittaa nopeasti tilille, eikä turhia viiveitä pitäisi syntyä.
Yleislainan avulla voit tehdä kohtuu hintaisia ja vähän isompiakin kertahankintoja. Esimerkiksi joustoluottoa ei Yleislaina palvelu tarjoa ollenkaan. Jos kuitenkin tiedät, paljonko rahaa tarvitset kerralla, sopii Yleislaina mainiosti kertaluontoisten hankintojen tai muiden kulujen kattamiseen. Koko lainasumma maksetaan kerralla tilillesi.

Lainan takaisinmaksu hoituu kuukausierissä jopa 6-60 kuukauden kuluessa. Tarvittaessa lainalle saa siis hyvinkin pitkän maksuajan. Lainan minimin aika on siis 6 kuukautta. Kannattaa kuitenkin aina erikseen lukea lainanantajan ehdoista, millaiset seikat tulee ottaa huomioon, mikäli laina halutaan maksaa takaisin aikaisemmin. Eri lainanantajilla saattaa olla eriäviä käytäntöjä tämä suhteen, joten lainaehtoihin on syytä tutustua huolella etukäteen.

Hyvänä uutisena tulee se, että lainan korko ei muutu, vaikka maksaisit lainan myöhässä. Muista myös aina lukea oma lainasopimuksesi huolella läpi, sillä siitä selviää lainasi todellinen vuosikorko. Todellinen vuosikorko ottaa huomioon lainan kaikki kulut ja kustannukset, joten näet helposti, kuinka paljon lainasi lopulta tulee maksamaan. Vasta, kun sinulla on selvillä lainan kaikki kustannukset sekä ehdot, voit allekirjoittaa lainasopimuksen. Kun tiedät, mihin sitoudut, ei myöhemmin pitäisi tulla yllätyksiä.

Yleislaina on kuitenkin läpinäkyvä lainapalvelu, joka tuo selkeästi esille lainan kaikki kustannukset. Koska käytössä on periaatteessa vain yksi lainatuote, ei tämänkään osalta pitäisi tulla sekaannuksia. Useilla lainayhtiöillä Suomessa saattaa olla tarjottavana monia eri lainatuotteita, vähän erilaisin ominaisuuksia ja ehdoin. Tämä saattaa joskus hankaloittaa lainan valintaa. Yleislainan kohdalla tämä ei kuitenkaan muodostu ongelmaksi.

Lainan hakeminen on helppoa

Kuten mainittu lainan hakeminen Yleislainan kautta on todella helppoa. Täytät vain hakemuksen netissä, eikä sinulta tulla kysymään mitään lisädokumentteja. Näin on monen muun lainapalvelun kohdalla, jolloin asiakkaan täytyy erikseen toimittaa esimerkiksi todistus tuloista. Tämä tekee Yleislainasta jälleen hyvin yksinkertaisen lainapalvelun.

Luoton myöntämisen ehdot vaikuttavat varsin tavanomaisilta. Sinun tulee olla vähintään 20-vuotias. Sinun tulee asua vakituisesti Suomessa, eikä sinulla saa olla maksuhäiriömerkintää. Lisäksi yleislaina mainitsee erikseen, ettei työsuhde saa olla koeajalla, eikä sinulla saa olla liian montaa luotto ennestään. Tämä kertoo yhtiön luotettavuudesta, sillä lainaa myönnetään ainoastaan aidosti maksukykyisille henkilöille. Lisäksi sinulla tulee olla riittävät menot ja voi olla, että sinun täytyy tehdä realistinen tulomeno arvio.

Lainan kustannukset

Tyypillisessä 3000 euron esimerkkilainassa 24 kuukauden maksuajalla lainan todellinen vuosikorko on 38,62 prosenttia. Tällöin lainan kokonaiskustannus on 4114,08 euroa. Lisäksi lainalle tulee 9 euron tilinhoitomaksu kuukautta kohden. Lainan nimelliskorko on 9,9 prosenttia.

Sinänsä lainan kulut ovat varsin kohtuulliset ja korot ovat melko tavanomaiset tämän tyyppiselle lainalle. Muista kuitenkin, että saamasi lainatarjous on aina henkilökohtainen, joten sinun tulee varmistaa lainan lopullinen korko omasta lainasopimuksestasi.

Yleislainan lainavakuutus

Yleislainan kautta on mahdollista ottaa myös lainavakuutus. Yhä useampi suomalainen on kiinnostunut lainavakuutuksista, koska ne tuovat turvaa elämäntilanteen muuttuessa tai muutoin yllättävissä tilanteissa.

Yleislainan lainavakuutus on kattava tapa turvata oma maksukyky odottamattoman tilanteen sattuessa. Myöskään hinta ei päätä huimaa, vaan lainavakuutus on mahdollista saada todella edulliseen hintaan. Lisäksi lainavakuutuksen voi ottaa niin uuteen kuin vanhaan lainaan. Jos siis teit lainahakemuksen nopeasti ja myöhemmin tajuat haluavasi ottaa vakuutuksen, myös tämä onnistuu Yleislainan kautta.

Lainavakuutusta kannattaa harkita, etenkin silloin, kun otat lainan yksin. Työttömyyden tai sairauden edessä oma maksukykysi saattaa heiketä huomattavasti, ja silloin lainavakuutus voi olla todellinen pelastaja. Lisäkustannus ei ole suuri maksettavaan kuukausierään nähden. Maksat siis vain pienen summan kuukausierän yhteydessä lainan loppuun saakka. Vakuutus on kuitenkin myös joustava, ja se on mahdollista jopa perua lainan ottamisen jälkeen.

*REKLAAMI

Vakuutus on voimassa aina 75 ikävuoteen saakka. Vakuutuksen ottaminen on aina vapaaehtoista, mutta sen ottamista kannattaa harkita ihan vakavissaan. Varsinaisen vakuutuksen myöntää Novis Insurance Company Inc. Yritys ei välttämättä ole suomalaisille tuttu vakuutuksen myöntäjä, mutta kyseessä on kuitenkin luotettava yritys. Esimerkiksi 18 euron kuukausimaksulla vakuutat jopa 9000 euron lainan, joten hinnat ovat todella melko kohtuulliset vakuutuksen tuomaan turvaan nähden.

Käytä yleislainan lainalaskuria ennen lainahakemuksen tekimistä

Ennen hakemuksen täyttämistä, kannattaa ehdottomasti hyödyntää Yleislainan lainalaskuria. Lainalaskuri antaa sinulle suuntaa antavan laskelman siitä, millaiselta oma lainasi voisi näyttää. Lainalaskurin käyttö ei myöskään ole mitenkään sitovaa, vaan saat vain käsityksen siitä, millaiselta lainasi voisi näyttää, kun olet syöttänyt laskuriin tarvittavat tiedot. Lopullinen lainatarjous tulee vasta lainahakemuksen täyttämisen jälkeen. Laina on sitova vasta, kun olet hyväksynyt lainan omilla verkkopankkitunnuksilla.
Pääset kuitenkin hakemaan lainaa suoraan sen jälkeen, kun olet syöttänyt lainalaskuriin haluamasi summan. Parhaassa tapauksessa saat päätöksen heti, ilman turhia viiveitä.

Yhteenveto

AA Yleislaina on siis suomalainen sivuliike, joka tarjoaa laadukkaita kotimaisia palveluita suomalaisille kuluttajille. Moni sanoo, että voit saada rahaa helposti ilman luottotietoja, mutta tämä kannattaa kuitenkin tarkistaa aina lainanantaja kohtaisesti. Jos sinulla on maksuhäiriömerkintä, voi olla hyvä idea olla henkilökohtaisesti yhteydessä lainanantajaan. Jos pystyt muutoin todistamaan maksukykysi ja olet hoitanut laskusi tunnollisesti jo jonkin aikaa, voi sinun olla mahdollista saada lainaa vanhasta maksuhäiriömerkinnästä huolimatta.
Kannattaa ehdottomasti tutustua tähän lainantarjoajaan tarkemmin ja lukea verkosta lisää yleislaina kokemuksia.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI