Kesällä rahaa tuhlaantuu moneen asiaan hieman enemmän kuin yleensä. Kaupassa käydään useammin ostamassa grillattavaa, ulkona käydään jatkuvasti terassilla ja muualla ja matkailuakin harrastetaan kesälomalla paljon enemmän. Linnanmäellä ja Särkänniemessä tulee käytyä kerran tai kaksi kesän aikana ja Serena ja Visulahtikin saattavat kutsua. Puuhamaasta sen sijaan löytyy mukavaa kivaa perheen pienimmille.
Ei siis ole ihme, että rahaa tuhlaantuu ja syksyllä oma tili saattaa näyttää hieman kuivalta. Tänä kesänä ja alkusyksystä kannattaa kuitenkin ottaa säästäminen käyttöön jo mukavasti ennen kuin tili alkaa ulvoa tyhjyyttään. Ala säästää hyvissä ajoin, niin ei tarvitse turvautua lainoihin tai kaverilta vippaamiseen.
Pikavipin tai lainan ottaminen onnistuu nykyään hyvin helposti. Uusin pikavippi viikonloppuna voi tuoda sinulle mukavan pikaisen rahavirran, mutta rahat tulee aina maksaa takaisin. Kesällä otetut lainat siis painavat taloutta pahasti alaspäin syksyn alkaessa. Kannattaa siis paljon mieluummin keskittyä pitämään kesäkivaa pienellä budjetilla, tai parhaimmillaan jopa ilmaiseksi.
Tässä artikkelissa esittelemme keinoja viettää kesälomaa ja pitää hauskaa kesällä ihan ilman kukkaron avaamista – tai ainakaan avaamatta sitä turhan paljon.
Rannalla käyminen on ilmaista
Suomi on tunnettu upeista järvistään. Kannattaa siis käyttää tämä kesä näihin hienoihin rantoihin tutustumisessa. Voit lähteä rannalle uimaan tai vaikka picnicille. Voit ottaa mukana kaveriporukan tai lähteä vaikka itseksesi kirjan kanssa. Auringon ottaminen ja lämmöstä nauttiminen on rentouttavaa. Etenkin kun muistaa, että Suomessa talvi tulee pian. Auringosta saat myös tarvittavat D-vitamiiniannokset, joten auringossa loikoilu voi olla oikein hyvä idea terveydellekin.
Rannalla voi pitää myös rantabileitä, urheilla uimisen tai lentopallon parissa tai vaikka kuunnella musiikkia ja nauttia ruoasta. Rantakiva on kaiken lisäksi ilmaista. Tai ainakin melkein ilmaista, sillä ruoasta joutunee muutaman euron maksamaan.
Lähde ilmaisille festareille
Suomessa on kesällä paljon festareita. Festareilla on hauskaa kavereiden kanssa, satoi tai paistoi. Liput festareille saattavat kuitenkin kustantaa melkoisen pitkän pennin ainakin silloin, kun festareilla esiintyy paljon suuria nimiä. Mutta onneksi Suomessa on olemassa täysin ilmaisiakin festareita. Kannattaa siis pitää silmät auki ja kuulostella kavereilta ja radiosta, että missä ilmaisia festareita vietetään.
Ilmaisille festareille voi lähteä kaveriporukassa ja näilläkin festareilla nähdään hienoja artisteja. Voit nähdä suomalaisia ja ulkomaalaisia kuulusuuksia.
Puistossa käyminen
Jos rannalle lähteminen ei hotsita, voit aina nauttia kauniista ilmasta ja auringosta vaikka puistossa. Voit ottaa mukaan kirjan tai vaikka katsoa puiston lämmössä Netflixiä tabletiltasi. Näin pääset nauttimaan ihanasta lämmöstä ja auringonpaisteesta vaikka koivujen katveessa. Ota mukaan myös hieman ruokaa, ja pärjäät puistossa vaikka koko päivän. Koirasikin lähtisi varmasti mielellään puistolenkille mukaan.
Puistossa ajan viettäminen on täysin ilmaista. Tämä on mukava tapa viettää päivä käyttämättä penniäkään.
Terassibileet omalla terassilla
Aina ei tarvitse lähteä baarin terassille istumaan, jotta voit nauttia auringosta ja alkoholista samaan aikaan. Varmasti ainakin yhdellä kavereistasi on joko parveke tai terassi kotonaan. Voitte siis hakea vaikka oluen kaupasta ja tehdä ruokaa kotona. Näin voitte nauttia musiikista, ruoasta ja oluesta terassilla tai parvekkeella keskenänne. Ja mitä enemmän ihmisiä, niin sen hauskempaahan se tietysti on! Voitte kutsua vaikka koko porukan mukaan tai olla kahden kesken terassilla. Tämä tulee paljon halvemmaksi kuin baarin terassille lähteminen.
Tämä on halpaa ja hauska tapa viettää iltaa. Nimittäin tämä voi olla jopa hauskempaa kuin kaupunkiin lähteminen, parkkipaikan etsiminen ja kuskin palkkaaminen.
Vaellukset
Jos olet urheilullisempaa sorttia, kannattaa lähteä hienon kesäilman kera vaellukselle. Suomessa riittää metsiä silmänkantamattomiin. Ota siis hyöty irti upeasta Suomen luonnosta ja lähde mukavalle muutaman tunnin tai vaikka koko päivän kestävälle vaellukselle. Voit lähteä joko yksin tai kavereiden kanssa. Pakkaa mukaan hyttysmyrkkyä, paljon vettä ja ruokaa ja muista ottaa mukaan matkapuhelin siltä varalta, että eksyt. Kartta on myös hyvä väline, mikäli et tunne reittiä itse. Vaikka puhelimissa on nykyään GPS, se ei kuitenkaan keskellä metsää ole välttämättä kovin tarkka.
Tällä tavalla saat liikuntaa, aurinkoa ja voit nauttia upeasta luonnosta ja hiljaisuudesta. Ja kaiken kukkuraksi tämä on täysin ilmainen tapa viettää aikaa kesällä. Vaeltaminen ei nimittäin maksa sinulle penniäkään!
Poimi marjoja
Metsissä kasvaa jo mustikoita ja vadelmia. Jos käyt ämpärin kanssa poimimassa omat marjasi, säästät melkoisesti rahaa. Saat pakattua nämä C-vitamiinipommit pakastimeen talven varalle. Voit poimia marjoja esimerkiksi omassa metsässä, lähteä autolla sopivaan metsään tai käydä vaikka poimimassa mansikoita mansikkapellolla ja maksaa keräämistäsi marjoista kilojen perusteella. Säästät rahaa ja saat itsellesi terveellistä välipalaa kotiin talven varalle.
*REKLAAMIMikäli lähdet metsään poimimaan marjoja (tai vaikka sieniä!), muista ottaa mukaan hyttysmyrkkyä, nimittäin hyttyset ovat metsissä hyvin aktiivisia.
Grillaaminen
Mitäpä olisi suomalainen kesä ilman grillaamista. Suomessa grillataan kesällä melkein joka päivä, sillä onhan makkaran paistaminen osa suomalaisuutta. Grillaaminen kavereiden kanssa on hauskaa ja lähestulkoon ilmaista puuhaa. Voit grillata niin yksin kuin pienessä tai suuressakin kaveriporukassa. Voitte kokeilla grillata paljon erilaisia makkaroita, maissia, pihvejä tai vaikka tehdä itse purilaisia.
Kesämökki
Vaikka sinulla ei olisi omaa kesämökkiä, sinulla on varmasti kaveri tai kaksi, jolla on oma mökki. Mökillä voi viettää mukavasti aikaa kesällä. Voitte olla siellä viikon tai vaikkapa viikonlopun. Ottakaa mukaan grillaustarvikkeet, uimapuvut, frisbeet tai vaikka kanootti. Mökillä on vaikka mitä hauskaa tehtävää.
Jos mökki on järven rannassa, voitte ehkä käydä jopa veneilemässä. Veneileminen kesällä on oikein rentouttavaa ja hauskaa puuhaa.
Kalastaminen
Kalastaminen ei ole vaikeaa. Sen oppii kuka tahansa helposti. Voit lähteä kalastamaan yksin tai kaveriporukassa. Voitte esimerkiksi kalastaa kaverin kesämökillä tai muualla, jossa kalastaminen on sallittua. Saatat hyvässä lykyssä saada napattua itsellesi jopa illallisen. Sitten täytyykin vain opetella perkaamaan kala oikealla tavalla!
Yhteenveto
Kesällä matkustamisen ja ajan viettämisen ei tarvitse maksaa mansikoita. Voit hyvin viettää aikaa yksin tai kaveriporukassa käyttämättä itse pennin latia. Tai ainakaan avaamatta kukkaroa kovin paljon. Voit esimerkiksi viettää aikaa puistossa, rannalla tai vaikka kotona grillaten. Lisäksi vaeltaminen, kalastaminen ja marjojen poimiminen ovat hyviä ja lähestulkoon ilmaisia tapoja viettää päivää terveellisten ja liikunnallisten asioiden parissa.
Kun säästät kesällä rahaa etkä käytä sitä baarien terasseilla, leffassa tai maksullisilla festareilla, sinun ei tarvitse huolehtia siitä, miltä tilisi näyttää syksyllä. Kun otat huomioon myös nämä mukavat ilmaiset tekemiset kesällä, sinun ei tarvitse ottaa lainaa kesän rientoihin ja syksyllä arjen aloittaminen sujuu hieman sutjakammin.
Vältä lainan ottamista kaikella hinnalla. Vaikka se vaikuttaisi hyvältä idealta juuri nyt, se tuo hyvin paljon stressiä omaan talouteen jälkikäteen. Syksyllä joutuu sitten maksamaan pois kesän viettoa. Varaudu sen sijaan ajoissa ja tee ilmaisia asioita tänä kesänä, ja säästä rahaa ensi vuoden kesää varten jo nyt! Ensi kesän voi sitten viettää leveämmin.