Blogimerkintöjä

Lainaa rahaa ulkomailta

Moni saattaa nykyään tuskailla pankkiasioiden kanssa. Lainan saanti kulutusluottojen kohdalla ei välttämättä onnistu omasta tutusta perinteisestä pankista. Siksi yhä useampi päätyy ottamaan lainaa ulkomailta. Jos lainahakemuksesi on kerta toisensa jälkeen tullut hylättynä takaisin, voi olla aika kokeilla ulkomaisia lainanantajia. Laina ulkomailta voi olla hyvä vaihtoehto silloin, kun et saa Suomesta lainaa. Lainatessasi rahaa ulkomaiselta rahoitusyhtiöltä on kuitenkin muutamia seikkoja, joihin sinun tulee kiinnittää huomiota.

Kun etsit lainaa netistä ulkomailta, pätee siihen monet samat vinkit kuin suomalaisien lainayhtiöiden kohdalla. Lainoja kannattaa esimerkiksi aina verrata keskenään, eikä kannata tarttua heti ensimmäiseen lainatarjoukseen. Ulkomaisten yhtiöiden kanssa tulee tietysti olla erityisen tarkkana, etenkin jos ne eivät toimi ollenkaan Suomen markkinoilla. Kaikki ulkomaiset yhtiöt, jotka toimivat Suomessa, ovat Suomen tiukan lainsäädännön alaisena, vaikka yhtiön omistus sijaitsisi muualla. Seuraavaksi tarkastellaan muutamia yleisiä vinkkejä, jotka kannattaa pitää mielessä lainaa etsiessä.

Pohdi näitä

Kun haet luottoa ulkomailta, kannattaa tarkkaan katsoa, minkälaisen lainanantajan mukaan lähtee. Kannattaa aina tarkastaa luotonantajan toimilupa, sekä arvioida yrityksen taustoja. Mikäli kyseessä on luotettava yritys, pitäisi kaiken oleellisen tiedon olla helposti saatavilla sen verkkosivuilla. Yksi asia, johon netissä saattaa törmätä, on niin sanonut ennakkomaksut. Koskaan ei kuitenkaan kannata luottaa lainantarjoajaan, joka pyytää lainan yhteydessä jonkinlaista ennakkomaksua. Todennäköistä on, ettet tule koskaan näkemään näitä rahoja uudelleen.

Kannattaa olla tarkkana myös uusien toimijoiden kanssa rahoitusalalla. Mikäli yrityksellä on useamman vuoden kokemus alalta, on paljon todennäköisempää, että kyseessä on ihan oikea turvallinen luotonantaja. Jos taas yritys on ollut markkinoilla vain lyhyen ajan, voi olla vaikeampaa päästä kärryille yrityksen taustoista. Jos ulkoimaisen lainantarjoajan metsästäminen tuntuu epätoivoiselta toivolta, voi olla kannattavaa harkita ulkoimaisen sivuliikkeen puoleen kääntymistä – tällöin yrityksen sivutoimisto sijaitsee siis Suomessa.

Ulkomaisten lainantarjoajien suomalaiset sivuliikkeet

Monella ulkomaisella rahoitusalan toimijalla on sivuliike Suomessa. Suomen lainamarkkinat ovat kasvaneet paljon viimeisten vuosien aikana, joten ei ole ihme, että se on houkutellut myös ulkomaisia tekijöitä. Vaikka moni suosiikin perinteisiä kotimaisia pankkeja, tosiasiassa lainan ottaminen ulkomaisen liikkeen kautta voi olla paljon helpompaa. Kun lainan hakemisessa jaksetaan käyttää hieman vaivaa, voidaan lainalle saada myös täysin kohtuulliset ehdot, eivätkä kustannukset välttämättä nouse aivan pilviin.

Kannattaako laina ottaa ulkomaiselta toimijalta?

Ulkomaiset lainat ovat yhä suositumpia suomalaisten keskuudessa. Kannattaa rauhassa tutustua näihin ulkomaisiin toimijoihin ja luottaa esimerkiksi lainavertailupalvelujen arvioihin. Ulkomaiset lainapalvelut ovat kasvattaneet suosiotaan esimerkiksi niiden tarjoamien kilpailukykyisien hintojen vuoksi. Monet ulkomaiset yhtiöt pärjäävätkin vertailuissa varsin hyvin. Monet yhtiöt tarjoavat myös varsin suuria kulutusluottoja, aina 60 000 euroon saakka. Kovin moni suomalainen kulutusluottoja myöntävä yhtiö ei myönnä näin suuria lainasummia täysin vakuudettomina lainoina. Suomessa toimii ulkomaisia lainanmyöntäjiä ainakin Norjasta, Ruotsista ja Virosta.

Voi olla hyvä idea suosia näitä naapurimaiden pankkeja, sillä joskus ne lyövät laudalta suomalaiset vastineensa hinnoillaan. Kuluttajan kannalta tärkein seikka on nimenomaan lainan kustannukset, eikä niinkään se, mistä maasta yritys lopulta on kotoisin. Jos yrityksellä on toimintaa Suomessa, pääset hoitamaan kaikki laina-asiasi suomaisten ammattilaisten kanssa. Tämä voi olla kannattavaa, sillä on tärkeää ymmärtää esimerkiksi lainaehdot täysin ennen lainan hyväksymistä. Esimerkiksi Skandipankeista on tullut entistä kysytympiä myös Suomen markkinoilla. Monet Skandinaaviset pankit ovat nousseet kirkkaiksi ykkösiksi. Voidaan myös ajatella, että tämä tuo osaltaan tervettä kilpailua Suomen lainamarkkinoille. Kuluttajilla on aikaisempaa enemmän valinnanvaraa ja lainoja voidaan aikaisempaa helpommin kilpailuttaa.

Lainaa ulkomailta luottotiedottomalle 2018. Jos olet menettänyt luottotietosi, mutta haaveissasi on uusi laina, voit harkita lainan ottamista esimerkiksi naapurimaista tai muualla. Tärkeää kuitenkin on, että taloutesi on vakaalla pohjalla ja olet hoitanut kaikki vanhat maksut ja myöhästyneet laskut pois päiväjärjestyksestä. Kaikki luotettavat lainanantajat tarkastavat joka tapauksessa lainahakijan varallisuuden, joten keplottelemaan ei kannata ruveta.

Joskus on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan ilman kunnossa olevia luottotietoja ei ole mahdollista saada lainaa. Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa. Vaikeaa se saattaa olla, mutta menneisyyden virheet korjannut henkilö voi löytää lainanantaja, joka myöntää lainaa, jos oma nykyinen maksukyky voidaan todistaa. Sinänsä ulkomaisia rahoitusyhtiöitä koskee aivan sama lainsäädäntö kuin kotimaisia yrityksiä. Tarvitset myös aivan samat tiedot, kun haet lainaa ulkomaiselta yritykseltä netin kautta: suomalaisen henkilötunnuksen, osoitteen ja puhelinnumeron sekä säännölliset kuukausitulot. Lisäksi sinun tulee olla täysi-ikäinen. Monet lainanantajat edellyttävät myös puhtaita luottotietoja. Toivoa ei kuitenkaan kannata menettää, sillä vaihtoehtoja on!

*REKLAAMI

Joskus pankkiin kannattaa olla henkilökohtaisesti yhteydessä – kun selität oman tilanteen, ja osoitat, että olet hoitanut raha-asiasi moitteettomasti maksuhäiriömerkinnän jälkeen, voit saada uuden mahdollisuuden lainan saamiseen. Kannattaa kuitenkin huomata, että joskus lainansaannin ehdot voivat olla tiukemmat, jos sinulla on kontollasi maksuhäiriömerkintä. Lisäksi voit harkita myös takaajan ottamista, jolloin lainansaanti saattaa olennaisesti helpottua. Takaaja siis ottaa lainasta vastuun, mikäli varsinainen lainanottaja joutuu maksuvaikeuksiin. Tämä tuo pankille vakuuden siitä, että joku lopulta maksaa lainan takaisin. Tämä saattaa osaltaan myös höllentää lainan ehtoja.

Yhteenveto

Ennen kun lainaa rahaa ulkomailta kannattaa olla tarkkana! Kannattaa siis tosiaankin varmistua yrityksen luotettavuudesta varsinkin jos kyseessä ei ole ulkomaisen yhtiön sivuliike Suomessa. Kaikki Suomessa toimivat pankkialan toimijat ovat luotettavia. Kuten mainittu kuluttajan kannalta on oleellista muistaa kattavasti verrata lainoja. Hinnoissa nimittäin on eroja. Ulkomaiset yhtiöt tuovat usein tervettä kilpailua Suomen markkinoille ja tarjoavat kuluttajille lainoja kilpailukykyisin hinnoin. Siksi moni suomalainen päätyy ottamaan lainaa ulkomaalaisen yhtiön kautta. Varsinkin monella skandinaavisella pankilla on vahva maine alalla, ja monet yhtiöt ovat onnistuneet saamaan jopa merkittäviä markkinaosuuksia Suomen lainamarkkinoilta. Hae lainaa ulkomailta, jos haluat varmistaa itsellesi parhaan lainan hinnan!

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki asiakkaat karkaisivat Suomesta. Sillä suurin osa ulkomaisilta lainayhtiöiltä otetuista lainoista toimii kyllä Suomen markkinoilla. Suomalaisten rahoitusalan yhtiöiden kannattaa kuitenkin alkaa osoittamaan osaamistaan. Lainamarkkinat kasvavat joka tapauksessa, ja toivottavasti kotimaiset yritykset ottavat siitä osansa. Myös suomalaisia uusia rahoitusalan toimijoita on jonkin verran, mutta silti ulkomaisia yhtiöitä nähdään Suomessa myös yhä enemmän. Tästä ei kuitenkaan kuluttajan tarvitse pelästyä, sillä nämä yhtiöt ovat aivan saman lainsäädännön alla kuin suomalaiset kanssa kilpailijansa. Niin suomalaisilta kuin ulkomaalaisilta yrityksiltä löytyy osaamista sekä ammattitaitoa.

Siinä ei siis ole mitään pahaa, jos aikoo hakea lainaa ulkomaiselta yhtiöltä. Sinänsä kyse on vain lainojen kilpailuttamisesta ja itselle parhaan lainan löytämisestä. Jos lainaa ei saada esimerkiksi perinteisestä pankista, saattavat ulkomaiset rahoitusyhtiöt tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta. Pääasia on, että muistaa kilpailuttaa lainansa, tutustua kaikkiin lainan ehtoihin huolella, ja ottaa lainaa aina sen verran kuin pystyy maksamaan lainan takaisin. Siksi lainan ottaminen ulkomaalaiselta yhtiöltä ei välttämättä juurikaan eroa suomalaisten yhtiöiden kanssa asioimisesta. Pääasia on, että sinä saat lainallesi parhaan hinnan!

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI